Olen kyllästynyt jo jauhamaan pelkästä monikanavaäänestä ja sen puuttumisesta sekä kotimaisista, että ulkomaisista populaarimusiikin tuotannoista. Tämä resoluutiokeskustelu sai jälleen senkin tuntumaan tärkeältä osalta tässä kokonaisuudessa. Nämä äänen tekniseen laatuun liittyvät asiat eivät valitettavasti tule muuttumaan, ennen kuin kuluttajalaitteiden nykyiset ominaisuudet alkavat kiinnostamaan sisällön tuottajia. Tai lähinnä se, mitä niillä voisi saavuttaa sisällön tuotannossa ja minkälaiseen kuulemisen ymmärtämiseen ja arvostamiseen se ihmisiä ohjaisi?
Positiivista kehitystä tekijäpuolen näkökulmasta on ollut se, että kuluttajalaitteisiin saapuneet "Loudness Normalizerit" opettavat vaivihkaa ymmärtämään ja ottamaan huomioon kuunteluvoimakkuuden merkityksen. Sekin on tärkeä osa kuulemisen ymmärtämistä, että tiedetään miten soittolistat tasoitetaan tulevaisuudessa. Ei kompressiolla.
Itse asiassa streaming-palveluista suurin osa, sekä esimerkiksi iTunes tasoittaa jo käyttäjän listat voimakkuuden mukaan. Eli sota "kuka soi kovempaa"-aiheesta on jo hävitty.
Samaan ketjuun liittyy myös nämä ihmiset, jotka myyvät laitteita vailla syvempää aiheen tuntemusta. Tämän perustelen sillä, että mikäli ei ole tehnyt yhtään valmista äänitettä (HiRes ja/tai monikanavaääni), tai edes ollut mukana seuraamassa prosessia ja siihen liittyvää kivuliasta päätöksentekoprosessia (THEY DON´T FIX IT IN THE MASTERING), niin mielipiteen muodostaminen kummastakaan aiheesta on täysin mahdotonta. Internetistä tai kavereilta voit lukea ja kuulla mielipiteitä, mutta ne eivät valitettavasti ole sama asia, kuin satoihin toistokertoihin nouseva kuunteleminen ja tekeminen.
Ei tietenkään ole pakko olla alan yrittäjä tai edes harrastelija tehdäkseen vertailua. Siihen vaaditaan vain samasta äänitteestä kaikki erilaiset versiot. Aiheen vertailu eri äänitteillä, tai jopa samasta äänitteestä eri aikaan tehdyillä versioilla, ei onnistu.
Ajatellaan, että tähän esimerkin HiFi-liikkeeseen menee asiakas, joka on vuosikaudet kuunnellut onnellisena musiikkia CD- tai vinyylilevyiltä. Innokas myyjä laittaa streamauspalvelusta, pahimmassa tapauksessa vielä siitä kaikkein ilmaisimmasta, asiakkaan lempimusiikkia soimaan.
Olen melko varma siitä, että 90% asiakkaista ei kanna mukanaan mitään tuttua äänitettä tai muutakaan kiinnekohtaa tuttuun kuunteluympäristöön.
Luultavasti tapahtuu samanlainen ketjureaktio, kuin vaikka asunto-osakeyhtiössä, jossa omaa etuaan tavoitteleva "jonkin alan osaaja" alkaa viemään jengiä, kuin pässejä narussa:
"Tämä kaveri on asiantuntija, kyllä hän tietää ja hänen sanaansa voi luottaa", on varmaan monen asiaan perehtymättömän ihmisen ensireaktio.
Lopputuloksena saattaa käydä niin, että vanhat B&W:t vaihdetaan johonkin nimeltä mainitsemattomiin, korvaporilta kuulostaviin "analyyttisiin" saippuakoteloihin. Vanhoista uudetkin levyt todennäköisesti olisivat kuulostaneet musiikilta.
Toinen ääripää on sitten nämä vähän kaikkea kodintekniikkaa tarjoavat liikkeet. Siellä myyjä alkaa esitellä uutta, aivan järkyttävän kuuloista teknisten innovaatiotyöpajojen tuloksena syntynyttä "True Incredible 7.1-surround SoundBar"-tuotetta pahaa aavistamattomalle asiakkaalle. Soundi saa paikat irtoamaan hampaista ja kaikki kuulostaa etäiseltä ja TV:n taakse sijoitetulta.
Kultapölytetyt äänitteet ja etenkin ne ReMasteroinnin pahimmat esimerkit ovat itsessääm jo niin kireitä, että saavat tällaisen keski-ikäistyvän kyynikonkin tuntemaan itsensä taas 19-vuotiaaksi, joka kuuli kaiken kristallinkirkkaana. Siihen yhdistettynä tällaiset muovihirvitykset jälleen ohjaavat ihmisiä totuttautumaan entistä heikompaan äänen laatuun, joka taas hämärtää luottamusta omiin korviin.
(tästä yksityiskohdasta pitää kiittää erään ystäväni FB-päivitystä, jossa hän pohti miksi nykyäänitteet kuulostavat kireiltä, vaikka oma kuulo on jo todistetusti "diskanttivajavainen")
Ihmisen kuulo on sikäli helposti huijattavissa, tai itseasiassa äärettömän herkkä ja tarkka, että jo 0,3dB:n erolla ihminen poimii kahdesta ääninäytteestä voimakkaamman jollain tavalla parempana. Sen vuoksi ylikirkas tai jollain muulla tavalla "hypetetty" ja epäbalanssissa oleva kuuntelu vieraassa ympäristössä johdattaa kuulijan helposti teille tietymättömille. Tähän yhdistettynä tallenteen heikompi laatu saattaa saada aikaan moninkertaista tuhoa.
Moni tuttavani sanoo, ettei ole mikään "kultakorva" ja että ei sillä äänen laadulla hänelle kuitenkaan ole mitään merkitystä. Tässä blogissa käsitellään lyhyesti termiä "kultakorva". Siellä on hyviä muitakin artikkeleita aiheesta. Eli jokainen kyllä opettelee ja oppii kuulemaan, jopa tahtomattaan.
Pelottavinta minusta kuitenkin on se, että nämä ilmaiset streamauspalvelut kouluttavat ihmisiä tyytymään heikompaan äänen laatuun. Itse asiassa kehitys on jatkunut jo liian pitkään, koska ihmiset ottavat sen, mikä on ilmainen. Miksi maksaa jostain, jos sen saa ilmaiseksi? Maailmanlaajuisesti 25% Spotifyn käyttäjistä (silloin, kun lukuja vielä sai) maksaa palvelusta. Suomessa luku oli 10%:n luokkaa ja en usko, että siihen mitään isompaa muutosta on tullut. Ihmisten musiikkin keskimäärin käyttämä euromäärä on liikkunut 30€/v-tasolla. Sen nostaminen yli 100€/v-tasolle on melkoinen tehtävä, jota kataloginomistajat kovasti yrittävät...
Suurimmaksi osaksi ilmaisuudesta johtuen, suurin osa nuorisosta ei välttämättä edes ymmärrä, miltä musiikki voisi kuulosta ilman säästökoodauksessa syntyviä artifakteja. Näiltä ei voi välttyä, koska vuosikymmeniä jatkunut äänitteiden voimakkuussota on vielä lisännyt sitä. Mitä kovempaa soiva äänilähde, sen huonompi lopputulos koodauksessa.
Moni sanoo, että nuorison mielestä tuo mp3 kaikkine säröineen koetaan parhaana versiona. Rohkenen väittää, että näin ei ole. Se on vain se, mihin nuoret ovat kouluttautuneet käyttäessään näitä ilmaispalveluita ja se on se, jonka he tunnistavat. Joka kerta, kun olen soittanut mp3-koodauksessa syntyneet artifaktit erotettuna sisällöstä, on tapahtunut mielenkiintoinen reaktio. Jokainen kuulee tämän jälkeen aina sen ylimääräisen, kun sitä verrataan vaikka CD-levyltä tulevaan ääneen. Tässäkin on kyse siitä, että opetetaan kuuloa ymmärtämään, mistä on kyse.
Sain kolmisen vuotta sitten ikuisessa kaupungissa rajun herätyksen aiheeseen Herrojen Massenburg ja Katz johdolla, joten ei voi väittää että olisin täysin itse keksinyt edellä olevan väittämän. Suosittelen kokeilemista...
Tampereen alueella positiivista muutoksen suuntaa edustaa kirjastotoimi. Pääkirjastoon (Metso) ja Lielahtikeskuksen uuteen kirjastoon on tulossa hyvälaatuinen kuunteluhuone ajanmukaisine laitteineen ja vieläpä 7.1:nä. Siellä kenellä tahansa on mahdollisuus mennä kuuntelemaan, miltä musiikki tosiasiassa kuulostaa. Joko siltä omalta taskulaskimelta tai vaikka Pure Audio Bluray-levyltä.
Yleissivistävä vaikutus kuulemisen ymmärtämiseen on varmasti hyvä, vaikka suurinta osaa todennäköisesti kiinnostaa edelleen sisällön laadun sijasta sen määrä. Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja ties vaikka joku nuori saisi kirjastojen kuuntelumahdollisuuksien kautta kimmokkeen "The Art of Audio Engineering"-aiheeseen?
6 kommenttia:
Hei,
Kiitos blogini maininnasta artikkelissasi. Oli erittäin mielenkiintoista luettavaa ja voin yhtyä moniin ajatuksiisi.
Minä kanssa yritän herätellä ihmisiä laadukkaamman äänen pariin, sillä en voi käsittää miten joku voi kuunnella musiikkia jollain 30 euron Logitechin superbass-purkeilla, vaikka väittäisi musiikin olevan koko elämä. Kaupat pursuavat erilaisia 1000 euron älypuhelimia, mutta harva laittaa kaiuttimiin 50 euroa enempää. Mistä tämä johtuu? Luulevatko ihmiset oikeasti, että musiikin pitäisi kuulostaa siltä humisevalta bassoviidakolta?
Vaikka näitä pönttöjä kuuntelisi miten tarkasti tahansa, ei niistä irtoa kuin mojova jumputusbasso ja diskanttien kihinä. Ihmiset ilmeisesti luulevat, että studiossa ei ollut äänityshetkellä kuin artisti ja rumpalisti huolehtimasta siitä että bassot tulee ja lujaa. Miten tähän on päädytty?
Itse olen musiikin suurkuluttaja enkä voisi ikinä pitää korvillani mitään Kosseja tai Creativen settejä kotiteatterissa. Kierrän myös kaikki marketti pilarikaiuttimet kaukaa, sillä esitys on jo naurettavan näköinen.
Tällä hetkellä kuulokesettinä on AKG K702 + MF V-CAN II -amppi. Kaiutinpuolelle hommasin juuri Genelec M030 -monitorit.
Jossain asiassa olemme ilmeisesti eri mieltä, sillä itse olen suuri analyyttisen äänen ystävä. Genelec, AKG, Amphion... Siinäpä linja joka miellyttää korvia ja saa suun hymyyn.
Kunpa vielä joskus ihmiset ymmärtäisivät, miltä musiikki todellisuudessa kuulostaa. En väitä ettäkö kaikkien pitäisi kuunnella neurtaaleilla monitoreilla, mutta kyllä nyt vähän jollain paremmilla kuin Bilteman retroradiolla.
Odotan innolla uusia postauksia. :)
Mukavaa kevään odotusta!
Hei Niko,
Kiitos vaan itsellesi hyvistä kirjoituksista! :-)
Ymmärsit ehkä hieman eri tavalla kommenttini, miten olin sen tarkoittanut. Se oli suunnattu enemmänkin niihin oikeasti muovisiin "yhden lähteen ihmeisiin", jotka on yritetty saada kuulostamaan analyyttisiltä joillain käsittämättömän kuuloisilla ekvalisoinneilla.
Suomessa tehdään hienoa työtä kaiuttimien saralla, monta hyvää kansainvälisestikin arvostettua merkkiä. Jokaisella on makunsa ja minä en yritä tuputtaa omaani, koska tärkeintä on se että nauttii kuulemastaan. Olen kuullut monia hyviä kaiuttimia ja toivottavasti monia tulee vielä vastaan, sillä tavalla maailma ei ole ihan valmis vielä.
Aurinkoista kevättä sinullekin!
Hei Tomi,
Joo sain kommentistasi hieman erilaisen käsityksen, hyvä että oikaisit. Olenhan itse vain harrastaja, joten kaikki termit eivät välttämättä ole hallussa.
Vaikka ymmärtäisin myös hyvin sen toisen linjan, sillä toisethan pitävät tunnetusti hieman lämpimämmästä soundista.
Minua itseäni huolestuttaa suuresti nykytrendi, joka käytännössä ajaa ihmiset heikompilaatuisten digitaalisten äänitteiden pariin. Toinen pointti on vielä monet hifiliikkeet, jotka suosittelevat television äänen parantajiksi hienon näköisiä soundbareja, joiden hinnalla saisi jo niin paljon parempaakin. Äänentoiston tuntuu nykyään olevan tarve enemmän näyttää hienolta kuin kuulostaa.
Yksi asia on vielä se, mihin ihmiset ovat jo tottuneet. Olen kuullut monilta tuttavaltanikin, miten hifikaiuttimet tai esimerkiksi monitorit kuulostavat jopa "huonommalta" heidän korvaansa, koska ääni on jotenkin "niin erilainen". Ihmisten korvat ovat jo niin tottuneita niihin "mikrohifisarjojen" verhoutuneeseen bassomurinaan, että kaikki muu kuulostaa oudolta. Jopa huonolta.
Kotimaisesta kaiutintuotannosta saa olla ylpeä. Käytännössä kaikki kotimaiset kaiuttimet ovat hyviä omalla tavallaan, osa kuten Genelec ja Amphion maailmanluokkaa. Harmi, että suurin osa ihmisistä ei tule ikinä edes kuulemaan näitä nimiä.
Onhan se ymmärrettävää, ettei kaikilla (kuten minullakaan) ole varaa panostaa näihin laitteisiin tuhansia euroja, mutta jo kohtuullisella budjetilla saisi niin paljon valmiita settejä parempaa.
Ja mitä tulee tuohon artikkelin pääpointtiin, "kuulemisen ymmärtämiseen", on täysin totta että ihmiset kuulo kyllä harjaantuu aina siksi "kultakorvaksi" asti, kun näiden asioiden kanssa on vain tekemisissä. Itse kuuntelen perusbiisejäkin ja markettistereoita täysin eri korvalla kun vielä muutama vuosi sitten.
Äänen siis osaa eläytyä erilaisella tavalla eikä kuunnella vain pintapuolisesti kuten suurin osa valitettavasti tekee.
Ja eikös tämä ole se, mistä musiikissa (ja äänessä ylipäänsä) on kysymys?
Hei Niko,
Hyvä havainto:
"Minua itseäni huolestuttaa suuresti nykytrendi, joka käytännössä ajaa ihmiset heikompilaatuisten digitaalisten äänitteiden pariin..."
Tänä vuonna tuosta laatuasiasta on ollut paljon puhetta ja Herra Neil Young on näkyvästi puhumassa asian puolesta. Siihen, onko järkeä lähteä keksimään jälleen uutta laitetta, en ota kantaa, mutta on hienoa että joku edes yrittää viestittää meille sisällön tuottajille kuluttajien halusta _maksaa_ paremmasta laadusta.
Tuohon huolestumiseesi viitaten on pakko esittää kysymys, että mitä kuluttajalle itse asiassa on edes tarjolla? Paras laatu suurimmassa osassa studiotuotantoja on edelleen vain CD-laatu, 24-bittinen mutta edelleen 44,1kHz. Levyjä ei pysty kohta edes ostamaan mistään, mutta onneksi digijakelu sentään kehittyy. Myynnin välineet ovat olemassa, jos vaan on sisältöä...
http://shop.klicktrack.com/tomfloor/431690
Suurin osa kuluttajista tosin tyytyy streaming-palveluihin, koska ne ovat ilmaisia. Sitä on turha yrittää muuttaa, siellä laadulla ei ole merkitystä. Sen asian vastaankamppailun sijasta tulisi keskittyä niiden asioiden kehittämiseen, joista kuluttaja olisi valmis maksamaan.
Sen vuoksi annan kyllä täyden tukeni Herra Youngin tekemisille! :-)
Suurin osa kuuntelee musiikkinsa Youtubesta ja ostaa sen iTunesista (siis ne ylipäänsä jotka hankkivat sen laillista reittiä). Esimerkiksi iTunesin laatu on järkyttävän huono, joten on surullista huomata että se on suosituin musiikinostopaikka. Kaikki menee digitaaliseen suuntaan, joten suurin osa on jo hylännyt kuluttajille parhaan laadun tarjoavat CD:t "vanhanaikaisina".
Harva tavankuluttaja tulee palaamaan tähän "entisaikaan", joten digijakelun todella toivoisi kehittyvän. Hifistit ovat tietysti erikseen, jotka ymmärtävät vielä mm. LP-levyjen päälle. Uskon valitettavasti kuitenkin, että jos samassa kaupassa myydään MP3:sta puolet halvemmalla, hyvin hyvin harva tulee maksamaan paremmasta laadusta. Onko sillä sinänsä väliäkään, kun ei niitä laatueroja pysty erottamaan massakuluttajilta löytyviltä muovipurkeilla?
Olisi kuitenkin toivottavaa, että meille parempaa laatua toivoville sitä olisi lisämaksusta saatavilla.
En itseasiassa ole itse yhtään sen parempi, sillä pääasiallisena kuuntelulähteenä toimii Spotify, Premium tosin. Ymmärrän, että esim. Genelecit menettävät varmasti osan potentiaalistaan 320kbps-laatua kuunnellessa, vaikka olen kuitenkin varsin tyytyväinen ollut - "kultakorva" ollakseni. Kiinnostusta olisi hankkia parempi kombinaatio esimerkiksi laadukas CD-soitin, mutta köyhän on vaikea äänestää kukkarollaan. Kun kotoa löytyy lähinnä iMac/Spotify ja Philipsin "mikrohifisarja" CD-soittimineen, ei ole vaikea valita kumpaanko lie tyytyminen.
Heikompilaatuisten äänitteiden lisäksi nykykehityksessä huolestuttaa lisäksi se, miten musiikki menee kokoajan vaan "teollisesti prosessoidumpaan" suuntaan. Kaikissa audiolaitteissa on sellaiset bassokorostukset ja virtualisoinnit jo sisäänrakennettuna, että yhtään laatutietoisemman on lähes mahdoton saada näistä mitään järkevää ääntä ulos. Jäävuoren huippuna on vielä sitten nämä "True 7.1 Surround vain yhdestä kaiuttimesta" -esitykset, joilla kuluttajaa johdetaan vain entistä syvämmälle turmion tielle.
Onko luonnollisesta ja todenmukaisesta äänestä enää mitään jäljellä? Jos meno jatkuu tätä linjaa, 10 vuoden päästä nuori sukupolvi ei enää edes tiedä miltä musiikin tulisi oikeasti kuulostaa.
Kun tällaiselle maallikolle esitellään aitoja studiotoistimia, pettymys on varmasti suuri. Kuulo on jo niin pahasti "aivopesty", että liekkö paluuta enää.
Muistan aikoinaan kun MP3:set tulivat yleiseen käyttöön. Vastaanotto oli hyvä, koska "hyvälaatuista" musiikkia saa mahtumaan niin paljon pieneen tilaan.
Nyt nauran tälle ajatukselle.
Minua naurattaa monikin asia... :-)
Kyllä tekijöillä olisi mahdollisuus tarjota kuluttajalle vaikka mitä, teknislaadullisesti ajateltuna. Ja kuluttaja sen voisi vielä toistaa. _Olemassa olevilla laitteilla..._
Tästä hyvänä esimerkkinä Antin levy, jonka voit ostaa vaikka 5.1 DSD:nä.
http://shop.klicktrack.com/tomfloor/431690
Alan suurin ongelma on, että sitä sisältöä ei edes synny CD:tä kummemmassa muodossa, vaan BeavisButtheadit yrittää perustella koko ajan kaiken tarpeettomuutta... ;-)
Lähetä kommentti