Kierrätä hyvä yhtiö, kierrätä...

Kierrätys ja muut hienot ympäristöpoliittiset asiathan kuuluvat oleellisesti tähän ilmastonmuutosaikaan. Ehkäpä musiikkiteollisuus onkin ollut kaiken aikaa suuri edelläkävijä... Esimerkkinä voidaan käyttää erästä nimeltämainitsematonta englantilaista “poika”-bändiä. Pohdiskelu ei perustu faktoihin, vaan on täysin fiktiivistä mahdollisuuksien pyörittelyä.

Yhtye X julkaisi ensimmäisen äänitteensä 60-luvun alussa, monona. Seuraavaksi oli vuorossa viimeisin teknologinen mullistus, stereo. Levy-yhtiö sai myytyä samat tuotteet kuluttajille uudelleen, tällä kertaa laajana stereoversiona.

Seuraava muutos tuli 80-luvun alussa, CD:n ilmestyessä markkinoille. Taas levy-yhtiö sai myytyä kuluttajille saman stereotuotteen (2. kerta) vain eri formaatissa. Ja kassakoneet kilisi... Laatu tosin hieman huononi, mutta pakkauksen "kätevyyden" vuoksi ihmiset hyväksyivät muutoksen.

90-luvulla ilmestyi CD-versiot uudelleenmasteroituna, koska CD:n laatu oli parantunut. Nyt levy-yhtiö sai myytyä (3. kerta) saman stereotuotteen “pikkuisen eri väriseen pakkaukseen käärittynä”. Taas levy-yhtiön myyntitykit paukutteli henkseleitä... Hyvä ME!

iTunesin ja vastaavien kauppojen myötä sama stereotuote myydään kuluttajille mp3:na (4. kerta). Tosin tässä kohtaa jo kuluttajien lanseeraamat vertaisverkot käyvät kuumempina, kuin yhtiöiden kassakoneet...

Nyt levy-yhtiöt yrittävät kytkeä sisällön (yhtye X:n levy vuodelta -62) johonkin mobiililaitteen kylkiäiseksi. Silloin siis sama stereotuote myytäisiin kuluttajalle jo VIIDENTEEN kertaan. Toisaalta tuota voi myös kutsua nerokkaaksi myynniksi, kuten hiekoitussepelin myyntiä Saharan alueelle…

Kuluttajatuotteen teknisen laadun kehittyminen ei olekaan ollut yhtä juhlavaa. Vinyyli -> CD -> mp3...

Minäkin ajattelin pienentää omaa ekologista jalanjälkeä, joten aloin haalimaan vähän iäkkäämpiä työjuhtia. Stereoon en sentään palaa :-)












/t

Musiikkiteknologia ja kuluttajat

Nyt se on sitten tehty.

Olen jo pitkään suunnitellut "jalkautumista" kuluttajien pariin esittelemään omia mielipiteitä ja mieltymyksiä äänestä ja etenkin tilaäänestä. Nyt se viimeinkin toteutui Hyvän Tuulen Messuilla jämsässä, jonne 5piste1.fi lähti edustamaan monikanavaäänitteitä. Tilaääni ja etenkin 5.1 on itselle tullut jotenkin päivänselväksi asiaksi, joten oli erittäin hyödyllistä käydä kuluttajien parissa keräämässä maanpinnalle palauttavia kommentteja. Yllättävintä reissussa oli kuitenkin liki päinvastainen lopputulos. Päättelyni asioiden tilasta ei välttämättä ole kovinkaan harhautuneita.

Paikallinen kodinkoneliike Kone-Center, kaiutinvalmistaja Profel ja esitystekniikkan keskittynyt Discofix olivat rakentaneet messuosaston, jonka yksi osa oli kalustettu olohuoneeksi kotiteatterilaitteineen. Televisiona oli Philipsin uusin "Ambilight"-televisio, soittimena PS3 ja kaiuttimina Profelin Nuovoista ja PA31:stä koottu 5.1-setti asianmukaisella subwooferilla. Setti ei ollut todellakaan speksien mukainen (5 samanlaista kaiutinta), mutta sen soundi meluisassa messuympäristössä ylitti kaikki odotukseni. Kytkennän jälkeen tarkistimme kohinalla, että kaikista kanavista tulee suunnilleen yhtä lujaa ja suunnilleen samalla soundilla, sekä säädimme Lfe-kanavan kuuntelemalla eri äänitteitä. Ja siinä kaikki. Sekä omat, että hyvinä referensseinä pitämäni äänitteet kuulostivat juuri samalta, kuin tutussa MixRoomin kuuntelussa.

En ollut suunnitellut esitystä valmiiksi, vaan ajattelin mennä fiilispohjalta tilanteen mukaan. Olin tehnyt kuitenkin esitystä varten DVD:n (video), joka sisälsi kolme kappaletta kolmessa eri ääniformaatissa (2.0 PCM, 5.1 Dolby Digital ja 5.1 DTS) sekä kuvan teksteineen. Ei kuitenkaan mitään liikkuvaa kuvaa. Esityskappaleina toimivat Hoedown-yhtyeen kappaleet "Sweet Rose" ja "To the Bone" sekä Antti Mäkisen teos "WaterPlay". Kiitoksia artisteille esitysluvasta. Hoedownin kappaleet on julkaistu viime vuonna CD:llä, mutta kuten asiaa paremmin tuntevat tietänevät, minulla on kaikesta kuitenkin 5.1-versiot... Antin teos on vielä julkaisematon, mutta toivottavasti myöhemmin tänä vuonna saadaan jotain myyntiinkin. Heti ensimmäisestä esityskerrasta lähtien kävi selväksi, että stereon ja 5.1:n ero on VALTAVA. Ja sen näköjään myönsivät paatuneimmatkin rokkikukotkin :-). Ero näyttää jopa kumuloituvan, mitä vaativimpiin olosuhteisiin mennään. Ja mitä hiljempaa kuunnellaan.

Mainitessani kuulijoille, että kyseessä on todella vanha formaatti nimeltä DVD-video, hämmästys oli varsin suuri. Miksi siis edelleen kaikki levyt julkaistaan vain CD:nä? Yritinkin kysyä ihmisiltä perustetta CD:n käyttämiselle julkaisuformaattina, mutta yksikään ei osannut sanoa siihen mitään perustetta. Kukaan ei edes sanonut edes omistavansa pelkästään CD-soitinta... Muutama herrasmies jopa sanoi odottaneensa, että tällaisia monikanavatekniikkaa hyödyntäviä levyjä alkaisi tulemaan markkinoille enemmänkin. Kyllä ihmiset näköjään ovat edelleen valmiita OSTAMAAN fyysisen tuotteen, jos se vaan tarjoaa tarpeeksi vastinetta rahalle.

Mieleen hiipi ajatus, että valittaessaan yhdenmukaisen formaatin puuttumista ym. muita syitä luetellessaan musiikkiteknologit ja musiikkibusiness taitavat vältellä sitä vaikeinta kysymystä. Riittääkö nykyisen sisällöntuotannon taso edes olemassaoleville formaateille (DVD:t, SACD, BlueRay)? Ainakin toteamus kysynnän puuttumisesta tuli tällä hyvin pienellä otannalla kumottua heti intron ekalla tahdilla.

Tämä oli kaikenkaikkiaan hyvä viikonloppu. Sain taas runsaasti uskoa tulevaan ja siihen, että olen valinnut oikean tien keskittyessäni 5.1:n suomiin mahdollisuuksiin. Alan tosissani puuhaamaan pitkään mielessäni kytenyttä 5.1-tapahtumaa. Paikkakin on jo tiedossa :-)

/t

Ps. "The truth is out there", eli vapaasti suomennettuna: tuolla ulkona on vielä valloittamattomia markkinoita!!!

Kehityksen edistystä

Se olikin jo tehty. Siis tuossa edellisessä vuodatuksessa pohdiskelemani kuvio siitä, että puoli levyä ilmaiseksi nettiiin ja sitten monipuolisempi versio tuotteesta suoraan kuluttajille. Nine Inch Nails -orkesteri on tehnyt sen levyllä Ghosts (http://ghosts.nin.com/main/order_options) ja uutta pukkaa perään. Asiallista teknologian ja mahdollisuuksien hyödyntämistä.

Pitää rehellisyyden nimissä todeta, että en kyllä tiennyt asiasta, niin huonosti olen seurannut eri artistien julkaisuja. Enemmän aikaa interwebin ääressä, sitähän se vain vaatii.

/t

"Maailma muuttuu, Eskoseni"

"Mpeg4 -soittimet menevät kuin kuumille kiville..." "Metallicaa ilmaiseksi internetistä..."

Tuossa muutama viime aikojen uutisointi, joka on jäänyt mietityttämään pientä audioalan sekatyömiestä. Kaikki sisällön myynti alati kehittyviin mobiiliviihdyttimiin alkaa enemmän ja enemmän keskittymään pelkästään internettiin. Laitteiden suorituskyky kasvaa vauhdilla ja kohta pelkän äänen soittimeen lataaminen ei taida olla enää kovin muodikasta. Mpeg4-soittimet kun taitavat kohta pyörittää jo melko korkeatasoista kuvaakin... Miten musiikkiteollisuus pärjää alati kiristyvässä viihdeteollisuuden kilpailussa kuluttajien huomiosta? Ja ennen kaikkea, euroista (/taaloista).
Kaiken aikaa laitteistolobbarit supattavat tuotantoportaisiin ajatusta siitä, että missä ihmiset sitä musiikkia kuluttavat ts. kuuntelevat. Pitää olla helppoo ladata se matsku nopeesti. Yeah, right. Se, että jotkut haluavat kuljettaa sitä mukanaan joka paikkaan, ei tarkoita että se olisi ainoa paikka / media. Helppokäyttöisyyden lisäksi olisi hyvä tajuta, että MISSÄ KAIKISSA paikoissa ihminen tosiaan voi sitä musiikkia kuluttaa. On iPodit ja muut MP3-vatkaimet, tietokoneet, kotiteatterit... Ehkä tuotteen versioitakin voisi olla enemmän???

Kuitenkin tästä huolimatta edelleen suurin osa levy-yhtiöistä ja muista musiikkia julkaisevista tahoista keskittyvät pelkästään mobiilimarkkinoihin ja sisällön sitomiseen laitteisiin tai palveluihin. Tulee mieleen ori, jolle on laitettu silmälaput päähän... Jotenkin minusta tuntuu, että jos musiikki jaellaan pelkästään netissä, saa tekijänoikeuksille todellakin heittää hyvästit. Jotkut tosin yrittävät edelleen sitoa kuluttajaa fyysiseen tuotteeseen lisäämällä levykoteloon T-paidan tai julisteen. Äänitettä myytäessä, no just joo. Toisaalta tuntuu, että huumoriksi tarkoitetun Pantteri-mainoksen "rokkarit" on todella nallin päällä julistaessaan "...kun noi CD:t ja mp3:t on niin vanhanaikaisia...".

Tähän väliin on taas pakko laittaa vähän huonoja esimerkkejä.










Äänitallenneteknologiaa vuodelta 1982.














Tuollaista oli siis mobiiliviestinteknologia vuonna 1984. Melko painavaa. Toisaalta, jos salkun verhoilisi nätillä Marimekon kukkakankaalla, niin voisi vielä markkinoita löytyä. Verkosta en kyllä tiedä...

Mielenkiintoinen ajatusmalli on mielestäni myös tuo Metallican tarjoama "ilmaiseksi netissä". Sehän sotii kaikkea sitä vastaan, missä nykyiset levyjen julkaisijat näkevät enää valoa. Oletetaan, että kaikilla artisteilla olisi CD-/mp3-tasoista tuotetta monipuolisempi tuote tarjolla ja kaikki laittaisivat markkinointimielessä osan levyn kappaleista stereoversioina nettiin ilmaiseksi ladattavaksi. Kerrassaan loistavaa markkinointia!!! Miten kävisi kaikkien download-musaa myyvien liikkeiden? Sitten vaan monipuolisempi paketti T-paitoineen jne. postimyyntiin... Kohtahan kaikilla isoilla ja vähän pienemmilläkin artisteilla alkaa olemaan omat nettimyymälät. Äänitteen tekeminen on demokratisoitunut kotitietokoneiden myötä jo ajat sitten, mutta näyttää se käyvän jakelullekin.

Eräässä keskustelussa tuli ilmi mielenkiintoinen seikka. Mikäli omistat tietokoneellasi tai jollain muulla soittimella / kovalevyllä netistä ostamaasi musiikkia, sanotaanko vaikka 500 albumia, se tekee latauksien arvoksi noin 5000€:a. Mikäli laitteisto / kovalevy tuhoutuu tapaturmaisesti, mikään vakuutus ei korvaa menetettyä sisältöä, vielä. Mutta mikäli tuhoutuneet levyt ovat olleet fyysisiä tuotteita hyllyssä / varastossa, niin silloin vakuutus kyllä korvaa. Mielenkiintoista. Edelleen tuntuu ainakin jokin peruste olevan fyysiselle tuotteelle. Sitä puoltaa myös taannoisessa Aamulehdessä ollut kolumni, jossa puhuttiin konkreettisen tuotteen puolesta pelkkää ladattua 1-0-virtaa vastaan.

Kummallisinta tämän kaiken teknologisen kehityksen keskellä on teknisen sisällöntuotannon paha jälkeenjääneisyys ja innovatiivisen tuotekehittelyn pysähtyminen jonnekin 70-luvulle. Jo vuonna 1972 yhtye nimeltä Pink Floyd teki legendaksi muodostuneen albumin Dark Side Of The Moon. En ole kuullut ensimmäistä quadrophonista versiota, mutta ainakin 5.1-versio saattaa levyn mielestäni sen oikeaan kuulokuvaan. Siis siihen, jota kaverit jo 70-luvulla miettivät...

Kaikki teknologia monipuolisemman tuotteen tekemiseen on olemassa. Mutta onko kysyntää? Vai eikö ole tarjontaa? No, yritän ainakin kantaa korteni tarjonnan kekoon omassa levykaupassani:

www.5piste1.fi

Pimp My Rogers!

Nyt on sitten jämsänjokilaakson kiistämättä hienoin rumpusetti tuunattu. Kurkisen Juhan vanhat Rogers-rummut saivat pienoisen face-liftin ja rummut melkein kuulostavatkin nauttivan uudistumisestaan :-)

Tämä oli lähtötilanne. 16":n lattiatomin alakalvokin oli todennäköisesti ensiasennuskalvo!!! Jostain vuodelta 67-69???


Aloitimme eilen illalla kuuden jäljestä urakan ja puolenyön aikaan rungot oli pesty ja vahattu. Ja ilman rihman kiertämää.


Lopputuloksena onkin sitten uskomattoman hyväsoundinen setti, jota omistaja tässä ylpeänä ojentaa:-)


Tätä settiä tulen vielä varmuudella käyttämään tulevaisuuden äänityssessioissa.

Musiikkia ja teknologiaa, osa 2

Toinen teksti on sitten jatkoa edelliselle ja sisältää vielä edemmän raadollisia yksityiskohtia teollisuudenhaaran nykytilasta. Varoitus: konservatiivisimmissa puritanisteissa osa tekstistä saattaa aiheuttaa suuttumuksen tunteita...

/t

Viime viikolla silmiini osui YLE:n Pop-uutinen (4.1.2008 www.yle.fi), jossa kerrottiin erään artistin levyn piristäneen kovin vaitonaista äänitemyyntiä. Tämähän on jo varmaankin kaikille tuttu aihe, mutta tuossa uutisessa oli mielenkiintoisia lukuja ja asioita, joita on ihan hyvä pohtia hieman syvemmin.

Vuodesta 2000 vuoteen 2007 äänitteiden kokonaismyynti on laskenut 785 miljoonasta 500 miljoonaan (U.S.A.:ssa). Tämä siis tekee noin 36%:n pudotuksen! Se on paljon se, jopa ameriikan maalla. Noissa luvuissa on siis mukana kaikki myynti, niin fyysiset levyt, kuin digitaaliset latauksetkin. Suomen vastaavia lukuja en tiedä, ainoastaan sen, että täällä kuulemma kulutetaan väestöpohjaan suhteutettuna musiikkia yhtä paljon kuin Albaniassa.

Tietysti digitaalinen myynti koko ajan kasvaa, mutta ei enää niin kiihtyvällä vauhdilla, kuin kaikki toivoisivat. Pitää myös ottaa huomioon, että digitaalinen myynti ei riitä korvaamaan menetettyä fyysisten äänitteiden myyntiä.

Uutinen sisälsi mielestäni suurimman viisauden seuraavassa toteamuksessa:
“…musiikkiteollisuus on keskittyessään digitaalisen musiikin myyntiin menettänyt sukupolven nuoria musiikinkuluttajia, jotka ovat oppineet lataamaan kappaleensa ilmaiseksi netistä.” (Reuters, AP)

Huolestuttavinta onkin, että musiikkiteollisuus ei tunnu näkevän tätä tosiasiaa…

Toinen alkaneen vuoden uutinen minulle oli, että uusissa traktoreissakin on jo 5.1! Tuntuu tosiaankin aika absurdilta, mutta kyllä näin on. Teknologia on tässä kohtaa selkeästi ajanut ohi musiikkiteollisuudesta. Oikealta ja vasemmalta. Nyt olen 100%:sti sitä mieltä, että ei ole tarjontaa, joka loisi kysynnän (ks. 5.1 musiikkituotannossa?)…

Mietitäänpä aihetta hetki tekniseltä kannalta.

Kuluttajalle tällä hetkellä tarjottava tuote (CD-A) on siis vuodelta 1982. Moniko meistä on valmis maksamaan edelleen saman hinnan vaikka samalta aikakaudelta olevasta televiestimestä? Siis siitä numerolevyllä varustetusta lankapuhelimesta, jota ei todellakaan voinut irroittaa eteisen seinästä. Tai kyllä pystyi, tosin yhteys oli aika haikea ilman johtoa seinässä. Asiat piti hoitaa siinä kaikkien muiden kuunnellessa sivusta.

Kaikessa viihde-elektroniikassa tosiaan kehitys on ollut aika huimaa noista ajoista. Kysymyksen voisikin asettaa siihen kohtaan, kun ensimmäiset polttavat CD-asemat tulivat kuluttajien ulottuville. Miksi tuote ei kehittynyt?

Tuossa kohtaa tapahtui kuitenkin sellainen merkittävä käänne, että kuluttaja pystyi tekemään “identtisen” kopion äänitteestä. Tämä johti siihen, että ostaessaan levyn kuluttaja koki myös ostavansa oikeuden sisällön kopiointiin, koska se oli mahdollista!!!

Edelleen tosiaan huolestuttaa, että musiikkiteollisuus ei huomaa tuotteen vanhanaikaisuutta…

Kuluttaja on opetettu pitämään sisällön kopiointia oikeutena, joka tulee levyn ostamisen yhteydessä. Tästä hyvä esimerkki ovat ihmiset, joiden mielestä levystä pitää voida tehdä “back-up” ja se pitää myös voida siirtää tietokoneeseen mahdollista kirjastoa varten (ja samalla ilmaista jakoa muille interwebissä seikkailijoille). No, HUH-HUH! Voihan sen analogisen kopion aina tehdä, mutta laatuhan siinä tunnetusti kärsii…

Otetaan esimerkiksi vaikka kirja. Eihän siitäkään oteta valokopiota, jos originaali vaikka sattuisi rikkoutumaan. Ei, sitten ostetaan uusi. Eikä se valokopio kuitenkaan olisi sama asia… Siinäkin on kyse sisällön ostamisesta. Tuotteen fyysinen olemus on vain kestänyt ajan hampaan. Toisin sanoen kirjapainot eivät ole yleistyneet kuluttajien kotona. Siitä ei siis voi ottaa “identtistä” kopiota. Vielä.

Mutta toisin on käynyt äänen ja paraikaa kuvan kanssa. Tekeminen on demokratisoitunut. Pienellä rahalla saa tietokoneeseen ohjelmistot, joilla kuka tahansa voi julistautua musiikin tuottajaksi tai artistiksi. Edullisimmillakin laitteilla saa todella korkeatasoista jälkeä aikaiseksi. Kyse on vain siitä, että tietää, mitä tehdä. Monet pitävät demokratisoitumista hyvänä asiana tuotannon kirjon laajenemisen kannalta. Mutta asiassa taitaa olla myös muitakin puolia. Tuntuu, että monin osin musiikki on kokenut ison inflaation.

Enää ei ole mikään iso asia, kun joku artisti julkaisee levyn. Kynnys levyn julkaisemiseen on mennyt todella matalalle. Tietokoneiden ja kaikenlaisten ohjelmistojen yleistyminen on tehnyt musiikin julkaisemisesta eräänlaisen “jokamiehen oikeuden” tai velvollisuuden. Mutta tietokoneet eivät vielä osaa tehdä niitä hyviä lauluja… Ne pitää edelleen ihmisen tehdä. Onneksi.

Palataanpa tekniikan pariin. CD-A (16bit/44,1kHz) ei ole juurikaan kummoisempi, kuin nettikaupasta ladattava data. Teknisen laadun tasolla mitattuna. Kuitenkin tarjolla on ja on pitkään ollut monenlaisia formaatteja, joissa laatu merkittävästi paranee.

Otetaan esimerkiksi vaikka DVD-Video. Toimii kaikissa DVD-soittimissa ja sen CD-tasoisen version voi laittaa myyntiin vaikka i-kauppaan. Levyyn voi laittaa 5.1-äänen DTS- ja/tai Dolby Digital -formaatissa. Levy voi sisältää myös stereoäänen esim. LPCM (24bit/96kHz), jos kuluttajalla ei ole monikanavaista äänentoistoa. Myös grafiikan lisääminen on mahdollista… Laadullisesti ajateltuna paljon enemmän kuin CD. Tosin nyt on jo BlueRay:t jne. markkinoilla, joten vain mielikuvitus asettaa sisällölle rajat. Kaiken lisäksi se on hankalampi kopioida, joten sisältö on edes jotenkin suojassa.

Yleinen mielipide tuntuu olevan, että uuden julkaisun pitää olla CD, jotta saavutetaan suurin mahdollinen peitto markkinoilla. P****N M****T! Mielestäni se on vain kuluttajan aliarvioimista ja teknisten mahdollisuuksien hyödyntämättä jättämistä. Esimerkiksi meneillään olevalla “Digi-digi”-muutoksella ihmiset on saatu ostamaan mitä ihmeellisimpiä määriä viihde-elektroniikkaa. Moniko on ostanut parin tuhannen taulutelevision, kun olisi riittänyt se alle sadan euron digiboksi? Moniko tänä päivänä edes valitsee CD-soittimen, kun myyjät tarjoavat TV:n kylkiäisenä kotiteatteripakettia? Edes tietokoneissa ei ole enää CD-asemaa. Vain polttava DVD…

Lopuksi vähän tilastotiedettä.

Suomalaisista kotitalouksista 88% on hankkinut digisovittimen. 25%:ssa näistä kotitalouksista on monikanavainen äänentoistojärjestelmä…

Ja uusissa traktoreissa.

Musiikkia ja teknologiaa, osa 1

Seuraava teksti on jo vanha (muistaakseni viime vuoden lokakuulta), mutta sisältää edelleenkin paljon ajankohtaisia mietteitä. Joten olkoon se tämän blogin itseoikeutettu avaaja.

/t

Ihmisen elämä on aina ollut "surroundsoundia". Asioita on aina tapahtunut ihmisen ympärillä. Luolamiehen piti aistia vaaran aiheuttajat suunnasta riippumatta. Renesanssiajan säveltäjät tekivät orkestraatioita, joissa soittimia oli sijoiteltu yleisön ympärille... Ja niin edelleen.

Musiikkia kuluttajille tuottavien tahojen on SuperAudio-CD:n ja DTS-CD:n tulemisen jälkeen (yli 10 vuotta sitten) ollut mahdollista toimittaa loppukäyttäjälle monikanavainen äänilevy. Monikanavaisia musiikkijulkaisuja on kuitenkin edelleen todella vaikea löytää, jopa maailmanlaajuisesti ajateltuna. Mistä johtuu, että musiikkiteollisuus ei ole ottanut huomioon niitä ihmisiä, jotka haluaisivat musiikista sen "väriversion" (eräs ystäväni totesi soitettuani hänelle muutamia julkaisuja, että "Täähän on ihan kuin kuvaan tulisi värit").

Mitä sitten "introssa" tapahtui? SACD-formaatissa alkoi ilmestyä ehkä enemmänkin Re-masterointeja paremman resoluution vuoksi. Monikanavainen mahdollisuus taisi sen sijaan jäädä varsin monelta julkaisulta hyödyntämättä? DTS-levyiltä löytyi sen sijaan jonkin verran 5.1-remiksauksia (kiitos Elliot Scheinerin, pioneereja tarvitaan).

Sen jälkeen on tullut parikin erilaista kuluttajalle suunnattua DVD-formaattia, joista DVD-Video on saavuttanut menestystä lähinnä konserttitaltiointien julkaisualustana. DVD-Audio sen sijaan tuntuu jääneen suurelle yleisölle täysin mysteeriksi, vaikka tuote antaa entistä suuremmat mahdollisuudet fyysiselle tuotteelle. Parhaimmillaan 24-bit / 192kHz ääni, liikkuva kuva, still-kuvat jne, jne. Vain tuottavan portaan mielikuvitus asettaa rajat. 9,4 Gb (kaksikerroslevyllä) tilaa tiedostoille cd:n 0,7 Gb:n sijaan. Ja nyt on markkinoilla jo ensimmäiset kuluttajille suunnatut BlueRay ja HD-DVD -soittimet. Taitaa olla pienimmillään 30 Gb:ä, tai jotain...

Teknologia on siis ollut jo kauan olemassa, mutta mikä mättää? Surroundsound mielletään vieläkin hyvin usein "vain leffakäyttöön" -jutuksi, mutta kuka kieltää 3D:n käytön musiikissa? Ei ainakaan kuluttaja, uskoisin. Peleissäkin on jo totuttu 3D-grafiikkaan ja 5.1-ääneen. HD-vastaanottimet ja digilähetykset tulevat rytinällä jne, jne.

Olen keskustellut aiheesta monien kanssa. Etenkin musikkiteknologian ammattilaisten keskuudessa tuntuu vahvasti olevan vallalla ajatus, että musiikkia kuunnellaan vain iPodeista yms. Jotkut perustelevat tekemisen kannattamattomuutta sillä, että "ei se kuluttaja kuitenkaan osaa säätää sitä kotiteatteriaan oikein...". Muitakin syitä on löytynyt, mutta en pureudu tässä yhteydessä niihin sen kummemmin. Uskokaa pois, ei kannata.

Sen vuoksi monikanavaisuudelle ei siis ole kysyntää? Vai olisiko vahingossa käynyt niin, että ei ole ollut tarjontaa, mikä olisi synnyttänyt kysynnän??? Sitä sietää pohtia...