perjantai 18. syyskuuta 2009

Tulevaisuus ja ansaintalogiikka

Tämän hetken kuumin kysymys kaikilla sisältöä tuottavilla tahoilla tuntuu olevan seuraavanlainen:

Miten ihmiset saadaan tulevaisuudessa maksamaan sisällöstä?

Eräät mobiiliteknologiaa kehittävät instanssit tuntuvat saavan väkisinkin tahtonsa läpi ja tulevaisuudessa esim. musiikki jaellaan jonkin laitteen kylkiäisenä. Eräs ystäväni esitti asiasta mielenkiintoisen vertauksen;

"Tilanne on vähän sama, jos joku taho keksisi kuorma-auton ja kuljettaja alkaisi vaatimaan tuotteita ilmaiseksi. Sehän rajoittaa tätä uutta hienoa kuljetusbusinesta aivan liikaa, jos kuljetettavista tuotteistakin pitäisi vielä maksaa..."

Mielenkiintoinen vertaus, mielestäni erittäin osuva.

Toinen mielenkiintoinen tilanne on erään uuden (ilmaisen) kuuntelupalvelun kanssa. Kukaan ei oikein tällä hetkellä tunnu tietävän, miten mahdollinen tuloutus artisteille tapahtuu. Joku sanoi, että se pelastaa musiikkiteollisuuden. Nähtäväksi jää, millä matematiikalla se toteutuu. En jaksa uskoa, että 10€:n kuukausimaksu riittää kattamaan mainostulojen lisäksi kaiken sen musiikin tuotantokustannukset. Aikaisemmin, jos joku on halunnut kuunnella kuukaudessa 10 uutta albumia, niin siihen on mennyt äänitteiden oston myötä helpostikin se 150€. Nyt tuolla 10€:lla saisi siis aivan kaiken ja vähän enemmänkin.

Tietysti suuri osa palvelussa olevasta musiikista on tuottanut hyvät summat levyversioiden myynnillä, mutta entäpä uustuotanto? Mistä se tulevaisuudessa kustannetaan? Saas nähdä milloin kyseinen palvelu listautuu pörssiin ja vaihtaa huimilla summilla omistajaa, katalogisopimuksineen. Tekijät ovat tietenkin tehneet "huippu"hyvät 50/50 sopimukset kappaleidensa soittotuloista...

Maailmassa ei kuitenkaan ole pulaa tuotannoista. Mielenkiintoista on kuitenkin erään amerikkalaisen lehden mielipidesivustolla ollut kolumni toteutuneista latausmyynneistä. Kaikkien olisi hyvä lukea se ja pohdiskella, mistä se saattaa viestiä. Lyhykäisyydessään viesti oli seuraavanlainen:

"Viime vuonna (2008) tehdyn tutkimuksen mukaan maailmassa oli latauspalveluiden kautta myynnissä 13.000.000 eri musiikkiesitystä. Niistä 10.000.000:aa ei ostanut kukaan. 80% koko myynnin tuloksesta tuli 52.000:lla musiikkiesityksellä!!!"

Aika huimaa, kun vielä otetaan huomioon albumikokonaisuudet. Vain 173.000 tarjolla olevasta 1,23 miljoonasta albumista meni kaupaksi! 85% albumeista ei siis myynyt yhtäkään kopiota... Saattaa tosiaan monen käsitys "Long Tail" -teoriasta kokea pienen mullistuksen.

Myös graafinen esitys erilaisten formaattien myynneistä ajan saatossa on erittäin mielenkiintoinen. Se kuvaa erittäin hyvin latausmyynnin suhdetta fyysisiin kopioihin.

Se mistä tuo kaikki markkinoiden kyllästyminen ja harmaantuminen johtuu, on varmaan mutkikkaampi juttu, mutta minä olen pohtinut syitä ja niiden seuraamuksia seuraavanlaisesti. Aikaa ennen a***tuneja yms. äänite oli dokumentti siitä musiikillisesta osaamisesta mitä taiteilija edustaa. Nykyään suurin osa maailman musiikkituotannoista taitaa olla vain mielikuva siitä, minkälaista musiikillisen osaamisen tasoa artisti ja hänen tuottajansa haluaisivat edustaa.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tekniikka ja tekijänoikeudet

Aiheena tekijänoikeudet puhuttavat edelleen ihmisiä päivästä toiseen. Internetin välityksellä tapahtuvassa musiikin jakelussa se tulee varmasti olemaan ongelma vielä pitkään.

Teosto on viimein saanut otettua kantaa erilaisia formaatteja sisältävien äänitteiden julkaisuun. Aiemmin julkaisuista, joissa on useampi levy (DualDisc, CD+DVD ...), mutta jotka sisältävät saman musiikillisen informaation, on pitänyt maksaa nCb-maksut kahteen kertaan. Nyt varmistui, että tällaiset julkaisut katsotaan yhdeksi äänitteeksi ja nCb-maksut maksetaan yhden äänitteen mukaan. MAHTAVAA!!!

Tämä toivottavasti kannustaa tekijöitä hyödyntämään olemassaolevaa teknologiaa. Esimerkiksi John Mellencampin uusi levy on ilmestynyt uudessa CODE-formaatissa. Levy on tavallinen DVD-V -levy, jonka data-osiolta löytyy alkuperäisestä 24bit/96kHz masterista konvertoidut mp3- ym. tiedostot. DVD-osiolla ääni on 24bit/96kHz Linear PCM, huimasti parempi resoluutio kuin CD-A:lla! Tuohon kun olisivat vielä lisänneet 5.1:n, niin olisi koko formaatti täysin hyödynnetty...

Antti Mäkisen uusi levy ilmestyy CD+DTS-CD -pakettina, jossa monikanavaversio on omana levynään DTS-koodattuna. Tämäkin on todella yksinkertaista olemassa olevan teknologian hyödyntämistä, ensimmäiset DTS-MusicDisc -levyt ilmestyivät muistaakseni joskus -95. Tosin kyseinen formaatti ei sitten saanut suurempaa julkisuutta, ehkä juuri monikanavaisten julkaisujen puutteen takia?

Paras puoli tällaisessa sisällöntuotannon kehittämisessä on, että materiaalin jakaminen netin välityksellä vaikeutuu melkein samassa suhteessa tuotteen sisältämän bittimäärän kasvaessa. Vähän aikaa tuotteen "täysi" versio on jollain tapaa kopiosuojattu, koska saadakseen koko tuotteen kuluttajan on todennäköisesti helpompi ostaa se kaupasta :-)

/t

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kadonneen tilan metsästys, osa 1

Olen todella pitkään haaveillut tilanteesta, että pääsisin äänittämään jossain maailman kuuluisista “ISOISTA” studioista. Kaikessa äänittämiseen ja etenkin monikanavaääneen liittyvissä asioissa eniten merkitsee tila, jossa musisointi tapahtuu. Tietenkin myös laitteet ja niiden käyttäminen merkitsee, mutta millään laitteella ei pysty muuttamaan soittimen luonnetta jälkikäteen. Etenkin rummut kuulostavat aina erilaisilta erilaisissa tiloissa. Ainakin kuvissa monet maailman huippustudioista näyttävät siltä, että akustiikka tarkoittaa muutakin, kuin oikean sävyistä seinäkangasta.

Viimein kaikki tähdet asettuivat oikeille kohdilleen ja sain varattua AIR:n Studio 1:n kokonaiseksi päiväksi (12h). Tarkoituksena on oikein miehissä mennä äänittämään rumpuja ja muuta mieleen tulevaa. Se, mille äänitteelle tuotokset päätyvät, jää nähtäväksi.

Studio 1:ssä on mittatilaustyönä Oxford Street:llä sijainneelle AIR-studio 1:een rakennettu AIR-custom Neve –äänipöytä vm. 1981 (yksi kaikista kolmesta rakennetusta) 31106 etuasteilla. Neven koko historia osoitteessa http://www.airstudios.com/technical/library/nevehistory.shtml.

Mikrofonivalikoima on myös kovin majesteettinen ja “ToyCupboardista” löytyi mm. FAIRChild 670! Uskoisin, että laitekanta on muutenkin varsin kunnioitettava. Mielenkiinnolla odotan… Ainoa kotoa mukaan tuleva laite on DPA:n 5.1-mikrofonin prototyyppi.

Soittotila on talon pienempi halli, kuitenkin 140m2, lääniä siinäkin! Bosendorfer-flyygeli ja Hammond B-3 löytyy soitinvalikoimasta.

Monikanavaääneen vihkiytyneenä olin kuitenkin hieman yllättynyt, että studiossa ei ole 5.1-monitorointia valmiina!!! Se kyllä järjestyy ilman eri hintaa, mutta ilmeisesti maailmallakaan monikanavaisena äänittäminen ei ole kauhean yleistä, koska se ei ole koko ajan valmiudessa. Melko yllättävää ottaen huomioon, että elämme 2000-luvulla ja stereo on 1950-luvun teknologiaa ☺.

Maanantaissa (9.3.) eniten jännittää nähdä, kuinka pieteetillä asiat “suuressa maailmassa” hoidetaan. Ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien asioissa ja niiden hoitamisessa on paistanut läpi todella “professionaali” ote. Kaikki yksityiskohdat ProToolsin I/O-setuppia myöten on sujunut erikseen pyytämättä.

Onnellisten sattumien summaa lisäsi, että Lontoossa asuu suomalainen rumpali Kari Paavola, joka omistaa myös loistavat suomalaiset Kumu:t. Saimme vuokrattua sessioon myös laaturummut.

Kuluneen työrupeaman jälkeen matkustaminen uuteen ympäristöön tuntuu todella mukavalta ja puhdistavalta. Luulisin, että matkalta saa jälleen paljon uusia ideoita ja tuoretta näkemystä omaan tekemiseen.

Sunnuntai 8.3.2009

Viimeinkin kauan odotettu matka (paitsi myöskin naistenpäivä) kohti Lontoota ja AIR-studioa alkoi. Mäkisen Antin kanssa lähdimme Pirkkalan lentoasemalta klo 15:35 lennolla Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Heatrowin kentälle. Kaartamon Esa lähti Helsingistä ja oli etujoukkoina paikalla. Päivän ainoa ohjelma oli hankkiutua perille ja harrastaa filosofistisia kannanottoja.

Maanantai 9.3.2009

"The D-Day" alkoi oikealla englantilaisella aamiaisella hotellin liepeiltä (London Sreet) löytyneestä kahvilasta. Tuollaisella satsilla pärjää raavaampikin mies kohtalaisen pitkään. Loppupäivä mentiinkin sitten salaattilinjalla...





Taksimatka Paddingtonin asemalta AIR-studiolle sujui hartaissa tunnelmissa lievästi jännittyneessä ilmapiirissä. Studiolla meitä vastassa oli assistenttimme Olga Fitzroy ja melkoinen ihmisvilinä. Selvisi, että samaan aikaan Lyndhursthall-studiossa äänitetään Terminator 4:n scorea 100-henkisellä sinfoniaorkesterilla! Ei ollut hämeen hidas tottunut ihan samanlaiseen kuhinaan. Myöhemmin kävi myös ilmi, että Olga on H.M.S Beaglen kapteeni Fitzroyn perillinen suoraan alenevassa polvessa. Huikea juttu!!!

Oli todella ruhtinaallista astua kahta kättä heiluttaen studioon, jossa kaikki oli valmiina odottamassa. Olga oli kytkenyt koko 34:n mikrofonin kattauksen valmiiksi ja pääsimme suoraan aloittamaan rumpujen virityksellä ja oikean paikan hakemisella. Paikka löytyikin varsin helposti huoneen viimeiseltä kolmannekselta, jonka liepeille Olga oli mikrofonit kasannut. Flyygeli oli sitten huoneen keskivaiheilla. Leppoisan pystytyksen jälkeen pääsimme aloittamaan äänitykset rumpalin reisilihaksia vahvistavalla cahonilla.

Heti ensimmäisestä iskusta lähtien huoneen hieno sointi ja pöydän soundin “paksuus” oli kouriin tuntuva. Tilaa lisäsi kaikkeen oikein mielellään, jopa sellaiseen jota olisi muuten pitänyt kovin kuivana… Ensimmäisten raitojen yhteydessä havaittiin, että diskanttisten asioiden välittymisessä on jotain mystistä. Minun PT-mikserin default-panorointi on edessä 100%:a centerissä ja centeristä phantomcenteriin siirryttäessä tilanne muuttui. Olga oli arvellut, että keskikaiuttimen diskantti olisi pimeänä ja näin se tuli sitten todettua varmaksi. Ei muuta kuin puhelinsoitto ja huoltomies oli paikalla ja kaiutin korjattu. Asiallista nopeutta.

Pyysin myös mahdollisuutta kuunnella SACD- tai DVD-A –levyjä, joka myös johti pienimuotoiseen operaatioon. Huoltopäälliköt kävivät oikein miehissä konfiguroimassa monitorikontrollerin, jotta saatiin levyt kuulumaan. Pahoittelin päällikölle säädön määrää, mutta hän oli kanssani samoilla linjoilla. Oli kuulemma jo pari vuotta sitten yrittänyt ajaa joka tarkkaamoon 5.1-valmiutta levyjen toistamiseen! No, toivottavasti suomipojan nillitys auttoi vauhdittamaan kehitystä ☺.

Studion räkissä olleista FAIRChild 660:stä toinen osoittautui varsin huonossa hapessa olevaksi ja jälleen tuli huollon kaveri paikalle. Tässä vaiheessa jäyhä englesmanni-insinööri jo katsoi pikkuisen kieroon ja luulen, että seuraavalla kerralla saattaa huoltomiehet olla lakossa, kun kuulevat että se pilkunn*****a suomesta on tulossa taloon.

Rumpuja kuitenkin päästiin äänittämään ja jopa taiteilija Kaartamo liikuttui toteamaan, että kanttisoundi oli jotain sellaista mitä hänkään ei ollut koskaan kuullut. Toki virveli oli 1920-luvun BlackBeauty, Neven etuaste ja 32254A-kompressori perässä. Ei todellakaan ollut valittamista. Rumpusoundi kuulosti heti kättelyssä mukavan paksulta ja täyteläiseltä. Antin mielestä soittotilan laatu tuntui vaikuttavan myös soittamiseen, koska rumpuja tuntui olevan helppo kontrolloida ja sointi oli miellyttävä.

Parin rumpubiisin jälkeen Esa soitti Bosendorferia ja liikuttui jälleen. Oli kuulemma kevyin flyygeli millän hän on ikinä soittanut. Pelkkä hipaisu tuntui riittävän ja soundi oli kyllä hyvä. Olga oli valinnut hyvät mikkivaihtoehdot ja niillä mentiin. Tosin allekirjoittanut rohkaistui runnomaan ne aika hyvin räkistä löytyneellä Neve 33906J-kompressorilla. Saas nähdä tuliko liioiteltua?


Rumpuäänitysten edistyessä uskaltauduin hieman ekvalisoimaan lähimikkejä. Kyllä noilla laitteilla kelpasikin. Taajuudet (vaihtoehtoja oli rajoitetusti) tuntuivat olevan juuri oikeilla kohdilla ja pienillä jutuilla saavutti helposti vähän “ameriikanlisää”.

Ainoa negatiivinen kokemus oli väsymys, joka iski kellon lähestyessä iltakahdeksaa. Porukka alkoi olemaan jo todella “huonossa hapessa” ja syyksi paljastui studion rikkinäinen ilmastointi. Kärsimme siis hapen puutteesta AIR-studiolla ☺!!!
Tavaroita pakatessamme Olga kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt sessiostamme. Kukaan ei juurikaan ollut äänittänyt studiossa monikanavaista musiikkia albumijulkaisuun, leffapuolelle kylläkin. Hän piti lähtökohtaa oikein mielenkiintoisena ja avarakatseisena. Sekös lämmitti mieltä.

Päivän lähestyessä loppuaan eniten alkoi harmittamaan, että en ollut varannut toista päivää. Nyt kun oli päästy hyvään vauhtiin, olisi seuraavanakin päivänä saanut vielä taatusti paljon aikaan. Nälkä tietysti kasvaa aina syödessä ja tämähän olikin vain tällainen “tekninen ristiretki” ja tutustumismatka. Kolmen kappaleen rummut, vähän perkussioita ja yhden kappaleen flyygeli oli kuitenkin saalis, jota en uskaltanut odottaa edes villeimmissä kuvitelmissa.

Työryhmällä päädyimme lopputulokseen, että vaikka pankkiryöstön avulla toteutamme matkan uudelleen ja teemmme albumillisen pohjaraitoja tuossa mainioissa studiossa. Olga sanoi, että suuri osa Lontoon isoista pajoista on laittanut laudat oviin, joten toivotaan että AIR-studioilla riittää asiakkaita ja pääsemme vielä sinne äänittämään.

/t