Olen kyllästynyt jo jauhamaan pelkästä monikanavaäänestä ja sen puuttumisesta sekä kotimaisista, että ulkomaisista populaarimusiikin tuotannoista. Tämä resoluutiokeskustelu sai jälleen senkin tuntumaan tärkeältä osalta tässä kokonaisuudessa. Nämä äänen tekniseen laatuun liittyvät asiat eivät valitettavasti tule muuttumaan, ennen kuin kuluttajalaitteiden nykyiset ominaisuudet alkavat kiinnostamaan sisällön tuottajia. Tai lähinnä se, mitä niillä voisi saavuttaa sisällön tuotannossa ja minkälaiseen kuulemisen ymmärtämiseen ja arvostamiseen se ihmisiä ohjaisi?
Positiivista kehitystä tekijäpuolen näkökulmasta on ollut se, että kuluttajalaitteisiin saapuneet "Loudness Normalizerit" opettavat vaivihkaa ymmärtämään ja ottamaan huomioon kuunteluvoimakkuuden merkityksen. Sekin on tärkeä osa kuulemisen ymmärtämistä, että tiedetään miten soittolistat tasoitetaan tulevaisuudessa. Ei kompressiolla.
Itse asiassa streaming-palveluista suurin osa, sekä esimerkiksi iTunes tasoittaa jo käyttäjän listat voimakkuuden mukaan. Eli sota "kuka soi kovempaa"-aiheesta on jo hävitty.
Samaan ketjuun liittyy myös nämä ihmiset, jotka myyvät laitteita vailla syvempää aiheen tuntemusta. Tämän perustelen sillä, että mikäli ei ole tehnyt yhtään valmista äänitettä (HiRes ja/tai monikanavaääni), tai edes ollut mukana seuraamassa prosessia ja siihen liittyvää kivuliasta päätöksentekoprosessia (THEY DON´T FIX IT IN THE MASTERING), niin mielipiteen muodostaminen kummastakaan aiheesta on täysin mahdotonta. Internetistä tai kavereilta voit lukea ja kuulla mielipiteitä, mutta ne eivät valitettavasti ole sama asia, kuin satoihin toistokertoihin nouseva kuunteleminen ja tekeminen.
Ei tietenkään ole pakko olla alan yrittäjä tai edes harrastelija tehdäkseen vertailua. Siihen vaaditaan vain samasta äänitteestä kaikki erilaiset versiot. Aiheen vertailu eri äänitteillä, tai jopa samasta äänitteestä eri aikaan tehdyillä versioilla, ei onnistu.
Ajatellaan, että tähän esimerkin HiFi-liikkeeseen menee asiakas, joka on vuosikaudet kuunnellut onnellisena musiikkia CD- tai vinyylilevyiltä. Innokas myyjä laittaa streamauspalvelusta, pahimmassa tapauksessa vielä siitä kaikkein ilmaisimmasta, asiakkaan lempimusiikkia soimaan.
Olen melko varma siitä, että 90% asiakkaista ei kanna mukanaan mitään tuttua äänitettä tai muutakaan kiinnekohtaa tuttuun kuunteluympäristöön.
Luultavasti tapahtuu samanlainen ketjureaktio, kuin vaikka asunto-osakeyhtiössä, jossa omaa etuaan tavoitteleva "jonkin alan osaaja" alkaa viemään jengiä, kuin pässejä narussa:
"Tämä kaveri on asiantuntija, kyllä hän tietää ja hänen sanaansa voi luottaa", on varmaan monen asiaan perehtymättömän ihmisen ensireaktio.
Lopputuloksena saattaa käydä niin, että vanhat B&W:t vaihdetaan johonkin nimeltä mainitsemattomiin, korvaporilta kuulostaviin "analyyttisiin" saippuakoteloihin. Vanhoista uudetkin levyt todennäköisesti olisivat kuulostaneet musiikilta.
Toinen ääripää on sitten nämä vähän kaikkea kodintekniikkaa tarjoavat liikkeet. Siellä myyjä alkaa esitellä uutta, aivan järkyttävän kuuloista teknisten innovaatiotyöpajojen tuloksena syntynyttä "True Incredible 7.1-surround SoundBar"-tuotetta pahaa aavistamattomalle asiakkaalle. Soundi saa paikat irtoamaan hampaista ja kaikki kuulostaa etäiseltä ja TV:n taakse sijoitetulta.
Kultapölytetyt äänitteet ja etenkin ne ReMasteroinnin pahimmat esimerkit ovat itsessääm jo niin kireitä, että saavat tällaisen keski-ikäistyvän kyynikonkin tuntemaan itsensä taas 19-vuotiaaksi, joka kuuli kaiken kristallinkirkkaana. Siihen yhdistettynä tällaiset muovihirvitykset jälleen ohjaavat ihmisiä totuttautumaan entistä heikompaan äänen laatuun, joka taas hämärtää luottamusta omiin korviin.
(tästä yksityiskohdasta pitää kiittää erään ystäväni FB-päivitystä, jossa hän pohti miksi nykyäänitteet kuulostavat kireiltä, vaikka oma kuulo on jo todistetusti "diskanttivajavainen")
Ihmisen kuulo on sikäli helposti huijattavissa, tai itseasiassa äärettömän herkkä ja tarkka, että jo 0,3dB:n erolla ihminen poimii kahdesta ääninäytteestä voimakkaamman jollain tavalla parempana. Sen vuoksi ylikirkas tai jollain muulla tavalla "hypetetty" ja epäbalanssissa oleva kuuntelu vieraassa ympäristössä johdattaa kuulijan helposti teille tietymättömille. Tähän yhdistettynä tallenteen heikompi laatu saattaa saada aikaan moninkertaista tuhoa.
Moni tuttavani sanoo, ettei ole mikään "kultakorva" ja että ei sillä äänen laadulla hänelle kuitenkaan ole mitään merkitystä. Tässä blogissa käsitellään lyhyesti termiä "kultakorva". Siellä on hyviä muitakin artikkeleita aiheesta. Eli jokainen kyllä opettelee ja oppii kuulemaan, jopa tahtomattaan.
Pelottavinta minusta kuitenkin on se, että nämä ilmaiset streamauspalvelut kouluttavat ihmisiä tyytymään heikompaan äänen laatuun. Itse asiassa kehitys on jatkunut jo liian pitkään, koska ihmiset ottavat sen, mikä on ilmainen. Miksi maksaa jostain, jos sen saa ilmaiseksi? Maailmanlaajuisesti 25% Spotifyn käyttäjistä (silloin, kun lukuja vielä sai) maksaa palvelusta. Suomessa luku oli 10%:n luokkaa ja en usko, että siihen mitään isompaa muutosta on tullut. Ihmisten musiikkin keskimäärin käyttämä euromäärä on liikkunut 30€/v-tasolla. Sen nostaminen yli 100€/v-tasolle on melkoinen tehtävä, jota kataloginomistajat kovasti yrittävät...
Suurimmaksi osaksi ilmaisuudesta johtuen, suurin osa nuorisosta ei välttämättä edes ymmärrä, miltä musiikki voisi kuulosta ilman säästökoodauksessa syntyviä artifakteja. Näiltä ei voi välttyä, koska vuosikymmeniä jatkunut äänitteiden voimakkuussota on vielä lisännyt sitä. Mitä kovempaa soiva äänilähde, sen huonompi lopputulos koodauksessa.
Moni sanoo, että nuorison mielestä tuo mp3 kaikkine säröineen koetaan parhaana versiona. Rohkenen väittää, että näin ei ole. Se on vain se, mihin nuoret ovat kouluttautuneet käyttäessään näitä ilmaispalveluita ja se on se, jonka he tunnistavat. Joka kerta, kun olen soittanut mp3-koodauksessa syntyneet artifaktit erotettuna sisällöstä, on tapahtunut mielenkiintoinen reaktio. Jokainen kuulee tämän jälkeen aina sen ylimääräisen, kun sitä verrataan vaikka CD-levyltä tulevaan ääneen. Tässäkin on kyse siitä, että opetetaan kuuloa ymmärtämään, mistä on kyse.
Sain kolmisen vuotta sitten ikuisessa kaupungissa rajun herätyksen aiheeseen Herrojen Massenburg ja Katz johdolla, joten ei voi väittää että olisin täysin itse keksinyt edellä olevan väittämän. Suosittelen kokeilemista...
Tampereen alueella positiivista muutoksen suuntaa edustaa kirjastotoimi. Pääkirjastoon (Metso) ja Lielahtikeskuksen uuteen kirjastoon on tulossa hyvälaatuinen kuunteluhuone ajanmukaisine laitteineen ja vieläpä 7.1:nä. Siellä kenellä tahansa on mahdollisuus mennä kuuntelemaan, miltä musiikki tosiasiassa kuulostaa. Joko siltä omalta taskulaskimelta tai vaikka Pure Audio Bluray-levyltä.
Yleissivistävä vaikutus kuulemisen ymmärtämiseen on varmasti hyvä, vaikka suurinta osaa todennäköisesti kiinnostaa edelleen sisällön laadun sijasta sen määrä. Toivossa on kuitenkin hyvä elää ja ties vaikka joku nuori saisi kirjastojen kuuntelumahdollisuuksien kautta kimmokkeen "The Art of Audio Engineering"-aiheeseen?
