Olen todella pitkään haaveillut tilanteesta, että pääsisin äänittämään jossain maailman kuuluisista
“ISOISTA” studioista. Kaikessa äänittämiseen ja etenkin monikanavaääneen liittyvissä asioissa eniten merkitsee tila, jossa musisointi tapahtuu. Tietenkin myös laitteet ja niiden käyttäminen merkitsee, mutta millään laitteella ei pysty muuttamaan soittimen luonnetta jälkikäteen. Etenkin rummut kuulostavat aina erilaisilta erilaisissa tiloissa. Ainakin kuvissa monet maailman huippustudioista näyttävät siltä, että akustiikka tarkoittaa muutakin, kuin oikean sävyistä seinäkangasta.
Viimein kaikki tähdet asettuivat oikeille kohdilleen ja sain varattua
AIR:n
Studio 1:n kokonaiseksi päiväksi (12h). Tarkoituksena on oikein miehissä mennä äänittämään rumpuja ja muuta mieleen tulevaa. Se, mille äänitteelle tuotokset päätyvät, jää nähtäväksi.
Studio 1:ssä on mittatilaustyönä Oxford Street:llä sijainneelle AIR-studio 1:een rakennettu
AIR-custom Neve –äänipöytä vm. 1981 (yksi kaikista kolmesta rakennetusta)
31106 etuasteilla. Neven koko historia osoitteessa
http://www.airstudios.com/technical/library/nevehistory.shtml.
Mikrofonivalikoima on myös kovin majesteettinen ja “ToyCupboardista” löytyi mm.
FAIRChild 670! Uskoisin, että laitekanta on muutenkin varsin kunnioitettava. Mielenkiinnolla odotan… Ainoa kotoa mukaan tuleva laite on
DPA:n 5.1-mikrofonin prototyyppi.
Soittotila on talon pienempi halli, kuitenkin 140m2, lääniä siinäkin!
Bosendorfer-flyygeli ja
Hammond B-3 löytyy soitinvalikoimasta.
Monikanavaääneen vihkiytyneenä olin kuitenkin hieman yllättynyt, että studiossa ei ole 5.1-monitorointia valmiina!!! Se kyllä järjestyy ilman eri hintaa, mutta ilmeisesti maailmallakaan monikanavaisena äänittäminen ei ole kauhean yleistä, koska se ei ole koko ajan valmiudessa. Melko yllättävää ottaen huomioon, että elämme 2000-luvulla ja stereo on 1950-luvun teknologiaa ☺.
Maanantaissa (9.3.) eniten jännittää nähdä, kuinka pieteetillä asiat “suuressa maailmassa” hoidetaan. Ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien asioissa ja niiden hoitamisessa on paistanut läpi todella “professionaali” ote. Kaikki yksityiskohdat
ProToolsin I/O-setuppia myöten on sujunut erikseen pyytämättä.
Onnellisten sattumien summaa lisäsi, että Lontoossa asuu suomalainen rumpali Kari Paavola, joka omistaa myös loistavat suomalaiset
Kumu:t. Saimme vuokrattua sessioon myös laaturummut.
Kuluneen työrupeaman jälkeen matkustaminen uuteen ympäristöön tuntuu todella mukavalta ja puhdistavalta. Luulisin, että matkalta saa jälleen paljon uusia ideoita ja tuoretta näkemystä omaan tekemiseen.
Sunnuntai 8.3.2009Viimeinkin kauan odotettu matka (paitsi myöskin naistenpäivä) kohti Lontoota ja AIR-studioa alkoi.
Mäkisen Antin kanssa lähdimme Pirkkalan lentoasemalta klo 15:35 lennolla Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Heatrowin kentälle.
Kaartamon Esa lähti Helsingistä ja oli etujoukkoina paikalla. Päivän ainoa ohjelma oli hankkiutua perille ja harrastaa filosofistisia kannanottoja.
Maanantai 9.3.2009
"The D-Day" alkoi oikealla englantilaisella aamiaisella hotellin liepeiltä (London Sreet) löytyneestä kahvilasta. Tuollaisella satsilla pärjää raavaampikin mies kohtalaisen pitkään. Loppupäivä mentiinkin sitten salaattilinjalla...
Taksimatka Paddingtonin asemalta AIR-studiolle sujui hartaissa tunnelmissa lievästi jännittyneessä ilmapiirissä. Studiolla meitä vastassa oli assistenttimme
Olga Fitzroy ja melkoinen ihmisvilinä. Selvisi, että samaan aikaan Lyndhursthall-studiossa äänitetään Terminator 4:n scorea 100-henkisellä sinfoniaorkesterilla! Ei ollut hämeen hidas tottunut ihan samanlaiseen kuhinaan. Myöhemmin kävi myös ilmi, että Olga on
H.M.S Beaglen kapteeni Fitzroyn perillinen suoraan alenevassa polvessa. Huikea juttu!!!
Oli todella ruhtinaallista astua kahta kättä heiluttaen studioon, jossa kaikki oli valmiina odottamassa. Olga oli kytkenyt koko 34:n mikrofonin kattauksen valmiiksi ja pääsimme suoraan aloittamaan rumpujen virityksellä ja oikean paikan hakemisella. Paikka löytyikin varsin helposti huoneen viimeiseltä kolmannekselta, jonka liepeille Olga oli mikrofonit kasannut. Flyygeli oli sitten huoneen keskivaiheilla. Leppoisan pystytyksen jälkeen pääsimme aloittamaan äänitykset rumpalin reisilihaksia vahvistavalla cahonilla.
Heti ensimmäisestä iskusta lähtien huoneen hieno sointi ja pöydän soundin “paksuus” oli kouriin tuntuva. Tilaa lisäsi kaikkeen oikein mielellään, jopa sellaiseen jota olisi muuten pitänyt kovin kuivana… Ensimmäisten raitojen yhteydessä havaittiin, että diskanttisten asioiden välittymisessä on jotain mystistä. Minun PT-mikserin default-panorointi on edessä 100%:a centerissä ja centeristä phantomcenteriin siirryttäessä tilanne muuttui. Olga oli arvellut, että keskikaiuttimen diskantti olisi pimeänä ja näin se tuli sitten todettua varmaksi. Ei muuta kuin puhelinsoitto ja huoltomies oli paikalla ja kaiutin korjattu. Asiallista nopeutta.
Pyysin myös mahdollisuutta kuunnella
SACD- tai
DVD-A –levyjä, joka myös johti pienimuotoiseen operaatioon. Huoltopäälliköt kävivät oikein miehissä konfiguroimassa monitorikontrollerin, jotta saatiin levyt kuulumaan. Pahoittelin päällikölle säädön määrää, mutta hän oli kanssani samoilla linjoilla. Oli kuulemma jo pari vuotta sitten yrittänyt ajaa joka tarkkaamoon 5.1-valmiutta levyjen toistamiseen! No, toivottavasti suomipojan nillitys auttoi vauhdittamaan kehitystä ☺.
Studion räkissä olleista
FAIRChild 660:stä toinen osoittautui varsin huonossa hapessa olevaksi ja jälleen tuli huollon kaveri paikalle. Tässä vaiheessa jäyhä englesmanni-insinööri jo katsoi pikkuisen kieroon ja luulen, että seuraavalla kerralla saattaa huoltomiehet olla lakossa, kun kuulevat että se pilkunn*****a suomesta on tulossa taloon.
Rumpuja kuitenkin päästiin äänittämään ja jopa taiteilija Kaartamo liikuttui toteamaan, että kanttisoundi oli jotain sellaista mitä hänkään ei ollut koskaan kuullut. Toki virveli oli 1920-luvun
BlackBeauty, Neven etuaste ja
32254A-kompressori perässä. Ei todellakaan ollut valittamista. Rumpusoundi kuulosti heti kättelyssä mukavan paksulta ja täyteläiseltä. Antin mielestä soittotilan laatu tuntui vaikuttavan myös soittamiseen, koska rumpuja tuntui olevan helppo kontrolloida ja sointi oli miellyttävä.
Parin rumpubiisin jälkeen Esa soitti Bosendorferia ja liikuttui jälleen. Oli kuulemma kevyin flyygeli millän hän on ikinä soittanut. Pelkkä hipaisu tuntui riittävän ja soundi oli kyllä hyvä. Olga oli valinnut hyvät mikkivaihtoehdot ja niillä mentiin. Tosin allekirjoittanut rohkaistui runnomaan ne aika hyvin räkistä löytyneellä
Neve 33906J-kompressorilla. Saas nähdä tuliko liioiteltua?
Rumpuäänitysten edistyessä uskaltauduin hieman ekvalisoimaan lähimikkejä. Kyllä noilla laitteilla kelpasikin. Taajuudet (vaihtoehtoja oli rajoitetusti) tuntuivat olevan juuri oikeilla kohdilla ja pienillä jutuilla saavutti helposti vähän “ameriikanlisää”.
Ainoa negatiivinen kokemus oli väsymys, joka iski kellon lähestyessä iltakahdeksaa. Porukka alkoi olemaan jo todella “huonossa hapessa” ja syyksi paljastui studion rikkinäinen ilmastointi. Kärsimme siis hapen puutteesta AIR-studiolla ☺!!!
Tavaroita pakatessamme Olga kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt sessiostamme. Kukaan ei juurikaan ollut äänittänyt studiossa monikanavaista musiikkia albumijulkaisuun, leffapuolelle kylläkin. Hän piti lähtökohtaa oikein mielenkiintoisena ja avarakatseisena. Sekös lämmitti mieltä.
Päivän lähestyessä loppuaan eniten alkoi harmittamaan, että en ollut varannut toista päivää. Nyt kun oli päästy hyvään vauhtiin, olisi seuraavanakin päivänä saanut vielä taatusti paljon aikaan. Nälkä tietysti kasvaa aina syödessä ja tämähän olikin vain tällainen “tekninen ristiretki” ja tutustumismatka. Kolmen kappaleen rummut, vähän perkussioita ja yhden kappaleen flyygeli oli kuitenkin saalis, jota en uskaltanut odottaa edes villeimmissä kuvitelmissa.
Työryhmällä päädyimme lopputulokseen, että vaikka pankkiryöstön avulla toteutamme matkan uudelleen ja teemmme albumillisen pohjaraitoja tuossa mainioissa studiossa. Olga sanoi, että suuri osa Lontoon isoista pajoista on laittanut laudat oviin, joten toivotaan että AIR-studioilla riittää asiakkaita ja pääsemme vielä sinne äänittämään.
/t
