Aiheena tekijänoikeudet puhuttavat edelleen ihmisiä päivästä toiseen. Internetin välityksellä tapahtuvassa musiikin jakelussa se tulee varmasti olemaan ongelma vielä pitkään.
Teosto on viimein saanut otettua kantaa erilaisia formaatteja sisältävien äänitteiden julkaisuun. Aiemmin julkaisuista, joissa on useampi levy (DualDisc, CD+DVD ...), mutta jotka sisältävät saman musiikillisen informaation, on pitänyt maksaa nCb-maksut kahteen kertaan. Nyt varmistui, että tällaiset julkaisut katsotaan yhdeksi äänitteeksi ja nCb-maksut maksetaan yhden äänitteen mukaan. MAHTAVAA!!!
Tämä toivottavasti kannustaa tekijöitä hyödyntämään olemassaolevaa teknologiaa. Esimerkiksi John Mellencampin uusi levy on ilmestynyt uudessa CODE-formaatissa. Levy on tavallinen DVD-V -levy, jonka data-osiolta löytyy alkuperäisestä 24bit/96kHz masterista konvertoidut mp3- ym. tiedostot. DVD-osiolla ääni on 24bit/96kHz Linear PCM, huimasti parempi resoluutio kuin CD-A:lla! Tuohon kun olisivat vielä lisänneet 5.1:n, niin olisi koko formaatti täysin hyödynnetty...
Antti Mäkisen uusi levy ilmestyy CD+DTS-CD -pakettina, jossa monikanavaversio on omana levynään DTS-koodattuna. Tämäkin on todella yksinkertaista olemassa olevan teknologian hyödyntämistä, ensimmäiset DTS-MusicDisc -levyt ilmestyivät muistaakseni joskus -95. Tosin kyseinen formaatti ei sitten saanut suurempaa julkisuutta, ehkä juuri monikanavaisten julkaisujen puutteen takia?
Paras puoli tällaisessa sisällöntuotannon kehittämisessä on, että materiaalin jakaminen netin välityksellä vaikeutuu melkein samassa suhteessa tuotteen sisältämän bittimäärän kasvaessa. Vähän aikaa tuotteen "täysi" versio on jollain tapaa kopiosuojattu, koska saadakseen koko tuotteen kuluttajan on todennäköisesti helpompi ostaa se kaupasta :-)
/t
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Kadonneen tilan metsästys, osa 1
Olen todella pitkään haaveillut tilanteesta, että pääsisin äänittämään jossain maailman kuuluisista “ISOISTA” studioista. Kaikessa äänittämiseen ja etenkin monikanavaääneen liittyvissä asioissa eniten merkitsee tila, jossa musisointi tapahtuu. Tietenkin myös laitteet ja niiden käyttäminen merkitsee, mutta millään laitteella ei pysty muuttamaan soittimen luonnetta jälkikäteen. Etenkin rummut kuulostavat aina erilaisilta erilaisissa tiloissa. Ainakin kuvissa monet maailman huippustudioista näyttävät siltä, että akustiikka tarkoittaa muutakin, kuin oikean sävyistä seinäkangasta.
Viimein kaikki tähdet asettuivat oikeille kohdilleen ja sain varattua AIR:n Studio 1:n kokonaiseksi päiväksi (12h). Tarkoituksena on oikein miehissä mennä äänittämään rumpuja ja muuta mieleen tulevaa. Se, mille äänitteelle tuotokset päätyvät, jää nähtäväksi.
Studio 1:ssä on mittatilaustyönä Oxford Street:llä sijainneelle AIR-studio 1:een rakennettu AIR-custom Neve –äänipöytä vm. 1981 (yksi kaikista kolmesta rakennetusta) 31106 etuasteilla. Neven koko historia osoitteessa http://www.airstudios.com/technical/library/nevehistory.shtml.
Mikrofonivalikoima on myös kovin majesteettinen ja “ToyCupboardista” löytyi mm. FAIRChild 670! Uskoisin, että laitekanta on muutenkin varsin kunnioitettava. Mielenkiinnolla odotan… Ainoa kotoa mukaan tuleva laite on DPA:n 5.1-mikrofonin prototyyppi.
Soittotila on talon pienempi halli, kuitenkin 140m2, lääniä siinäkin! Bosendorfer-flyygeli ja Hammond B-3 löytyy soitinvalikoimasta.
Monikanavaääneen vihkiytyneenä olin kuitenkin hieman yllättynyt, että studiossa ei ole 5.1-monitorointia valmiina!!! Se kyllä järjestyy ilman eri hintaa, mutta ilmeisesti maailmallakaan monikanavaisena äänittäminen ei ole kauhean yleistä, koska se ei ole koko ajan valmiudessa. Melko yllättävää ottaen huomioon, että elämme 2000-luvulla ja stereo on 1950-luvun teknologiaa ☺.
Maanantaissa (9.3.) eniten jännittää nähdä, kuinka pieteetillä asiat “suuressa maailmassa” hoidetaan. Ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien asioissa ja niiden hoitamisessa on paistanut läpi todella “professionaali” ote. Kaikki yksityiskohdat ProToolsin I/O-setuppia myöten on sujunut erikseen pyytämättä.
Onnellisten sattumien summaa lisäsi, että Lontoossa asuu suomalainen rumpali Kari Paavola, joka omistaa myös loistavat suomalaiset Kumu:t. Saimme vuokrattua sessioon myös laaturummut.
Kuluneen työrupeaman jälkeen matkustaminen uuteen ympäristöön tuntuu todella mukavalta ja puhdistavalta. Luulisin, että matkalta saa jälleen paljon uusia ideoita ja tuoretta näkemystä omaan tekemiseen.
Sunnuntai 8.3.2009
Viimeinkin kauan odotettu matka (paitsi myöskin naistenpäivä) kohti Lontoota ja AIR-studioa alkoi. Mäkisen Antin kanssa lähdimme Pirkkalan lentoasemalta klo 15:35 lennolla Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Heatrowin kentälle. Kaartamon Esa lähti Helsingistä ja oli etujoukkoina paikalla. Päivän ainoa ohjelma oli hankkiutua perille ja harrastaa filosofistisia kannanottoja.
Maanantai 9.3.2009
"The D-Day" alkoi oikealla englantilaisella aamiaisella hotellin liepeiltä (London Sreet) löytyneestä kahvilasta. Tuollaisella satsilla pärjää raavaampikin mies kohtalaisen pitkään. Loppupäivä mentiinkin sitten salaattilinjalla...
Taksimatka Paddingtonin asemalta AIR-studiolle sujui hartaissa tunnelmissa lievästi jännittyneessä ilmapiirissä. Studiolla meitä vastassa oli assistenttimme Olga Fitzroy ja melkoinen ihmisvilinä. Selvisi, että samaan aikaan Lyndhursthall-studiossa äänitetään Terminator 4:n scorea 100-henkisellä sinfoniaorkesterilla! Ei ollut hämeen hidas tottunut ihan samanlaiseen kuhinaan. Myöhemmin kävi myös ilmi, että Olga on H.M.S Beaglen kapteeni Fitzroyn perillinen suoraan alenevassa polvessa. Huikea juttu!!!
Oli todella ruhtinaallista astua kahta kättä heiluttaen studioon, jossa kaikki oli valmiina odottamassa. Olga oli kytkenyt koko 34:n mikrofonin kattauksen valmiiksi ja pääsimme suoraan aloittamaan rumpujen virityksellä ja oikean paikan hakemisella. Paikka löytyikin varsin helposti huoneen viimeiseltä kolmannekselta, jonka liepeille Olga oli mikrofonit kasannut. Flyygeli oli sitten huoneen keskivaiheilla. Leppoisan pystytyksen jälkeen pääsimme aloittamaan äänitykset rumpalin reisilihaksia vahvistavalla cahonilla.
Heti ensimmäisestä iskusta lähtien huoneen hieno sointi ja pöydän soundin “paksuus” oli kouriin tuntuva. Tilaa lisäsi kaikkeen oikein mielellään, jopa sellaiseen jota olisi muuten pitänyt kovin kuivana… Ensimmäisten raitojen yhteydessä havaittiin, että diskanttisten asioiden välittymisessä on jotain mystistä. Minun PT-mikserin default-panorointi on edessä 100%:a centerissä ja centeristä phantomcenteriin siirryttäessä tilanne muuttui. Olga oli arvellut, että keskikaiuttimen diskantti olisi pimeänä ja näin se tuli sitten todettua varmaksi. Ei muuta kuin puhelinsoitto ja huoltomies oli paikalla ja kaiutin korjattu. Asiallista nopeutta.
Pyysin myös mahdollisuutta kuunnella SACD- tai DVD-A –levyjä, joka myös johti pienimuotoiseen operaatioon. Huoltopäälliköt kävivät oikein miehissä konfiguroimassa monitorikontrollerin, jotta saatiin levyt kuulumaan. Pahoittelin päällikölle säädön määrää, mutta hän oli kanssani samoilla linjoilla. Oli kuulemma jo pari vuotta sitten yrittänyt ajaa joka tarkkaamoon 5.1-valmiutta levyjen toistamiseen! No, toivottavasti suomipojan nillitys auttoi vauhdittamaan kehitystä ☺.
Studion räkissä olleista FAIRChild 660:stä toinen osoittautui varsin huonossa hapessa olevaksi ja jälleen tuli huollon kaveri paikalle. Tässä vaiheessa jäyhä englesmanni-insinööri jo katsoi pikkuisen kieroon ja luulen, että seuraavalla kerralla saattaa huoltomiehet olla lakossa, kun kuulevat että se pilkunn*****a suomesta on tulossa taloon.
Rumpuja kuitenkin päästiin äänittämään ja jopa taiteilija Kaartamo liikuttui toteamaan, että kanttisoundi oli jotain sellaista mitä hänkään ei ollut koskaan kuullut. Toki virveli oli 1920-luvun BlackBeauty, Neven etuaste ja 32254A-kompressori perässä. Ei todellakaan ollut valittamista. Rumpusoundi kuulosti heti kättelyssä mukavan paksulta ja täyteläiseltä. Antin mielestä soittotilan laatu tuntui vaikuttavan myös soittamiseen, koska rumpuja tuntui olevan helppo kontrolloida ja sointi oli miellyttävä.
Parin rumpubiisin jälkeen Esa soitti Bosendorferia ja liikuttui jälleen. Oli kuulemma kevyin flyygeli millän hän on ikinä soittanut. Pelkkä hipaisu tuntui riittävän ja soundi oli kyllä hyvä. Olga oli valinnut hyvät mikkivaihtoehdot ja niillä mentiin. Tosin allekirjoittanut rohkaistui runnomaan ne aika hyvin räkistä löytyneellä Neve 33906J-kompressorilla. Saas nähdä tuliko liioiteltua?
Rumpuäänitysten edistyessä uskaltauduin hieman ekvalisoimaan lähimikkejä. Kyllä noilla laitteilla kelpasikin. Taajuudet (vaihtoehtoja oli rajoitetusti) tuntuivat olevan juuri oikeilla kohdilla ja pienillä jutuilla saavutti helposti vähän “ameriikanlisää”.
Ainoa negatiivinen kokemus oli väsymys, joka iski kellon lähestyessä iltakahdeksaa. Porukka alkoi olemaan jo todella “huonossa hapessa” ja syyksi paljastui studion rikkinäinen ilmastointi. Kärsimme siis hapen puutteesta AIR-studiolla ☺!!!
Tavaroita pakatessamme Olga kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt sessiostamme. Kukaan ei juurikaan ollut äänittänyt studiossa monikanavaista musiikkia albumijulkaisuun, leffapuolelle kylläkin. Hän piti lähtökohtaa oikein mielenkiintoisena ja avarakatseisena. Sekös lämmitti mieltä.
Päivän lähestyessä loppuaan eniten alkoi harmittamaan, että en ollut varannut toista päivää. Nyt kun oli päästy hyvään vauhtiin, olisi seuraavanakin päivänä saanut vielä taatusti paljon aikaan. Nälkä tietysti kasvaa aina syödessä ja tämähän olikin vain tällainen “tekninen ristiretki” ja tutustumismatka. Kolmen kappaleen rummut, vähän perkussioita ja yhden kappaleen flyygeli oli kuitenkin saalis, jota en uskaltanut odottaa edes villeimmissä kuvitelmissa.
Työryhmällä päädyimme lopputulokseen, että vaikka pankkiryöstön avulla toteutamme matkan uudelleen ja teemmme albumillisen pohjaraitoja tuossa mainioissa studiossa. Olga sanoi, että suuri osa Lontoon isoista pajoista on laittanut laudat oviin, joten toivotaan että AIR-studioilla riittää asiakkaita ja pääsemme vielä sinne äänittämään.
/t
Viimein kaikki tähdet asettuivat oikeille kohdilleen ja sain varattua AIR:n Studio 1:n kokonaiseksi päiväksi (12h). Tarkoituksena on oikein miehissä mennä äänittämään rumpuja ja muuta mieleen tulevaa. Se, mille äänitteelle tuotokset päätyvät, jää nähtäväksi.
Studio 1:ssä on mittatilaustyönä Oxford Street:llä sijainneelle AIR-studio 1:een rakennettu AIR-custom Neve –äänipöytä vm. 1981 (yksi kaikista kolmesta rakennetusta) 31106 etuasteilla. Neven koko historia osoitteessa http://www.airstudios.com/technical/library/nevehistory.shtml.
Mikrofonivalikoima on myös kovin majesteettinen ja “ToyCupboardista” löytyi mm. FAIRChild 670! Uskoisin, että laitekanta on muutenkin varsin kunnioitettava. Mielenkiinnolla odotan… Ainoa kotoa mukaan tuleva laite on DPA:n 5.1-mikrofonin prototyyppi.
Soittotila on talon pienempi halli, kuitenkin 140m2, lääniä siinäkin! Bosendorfer-flyygeli ja Hammond B-3 löytyy soitinvalikoimasta.
Monikanavaääneen vihkiytyneenä olin kuitenkin hieman yllättynyt, että studiossa ei ole 5.1-monitorointia valmiina!!! Se kyllä järjestyy ilman eri hintaa, mutta ilmeisesti maailmallakaan monikanavaisena äänittäminen ei ole kauhean yleistä, koska se ei ole koko ajan valmiudessa. Melko yllättävää ottaen huomioon, että elämme 2000-luvulla ja stereo on 1950-luvun teknologiaa ☺.
Maanantaissa (9.3.) eniten jännittää nähdä, kuinka pieteetillä asiat “suuressa maailmassa” hoidetaan. Ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien asioissa ja niiden hoitamisessa on paistanut läpi todella “professionaali” ote. Kaikki yksityiskohdat ProToolsin I/O-setuppia myöten on sujunut erikseen pyytämättä.
Onnellisten sattumien summaa lisäsi, että Lontoossa asuu suomalainen rumpali Kari Paavola, joka omistaa myös loistavat suomalaiset Kumu:t. Saimme vuokrattua sessioon myös laaturummut.
Kuluneen työrupeaman jälkeen matkustaminen uuteen ympäristöön tuntuu todella mukavalta ja puhdistavalta. Luulisin, että matkalta saa jälleen paljon uusia ideoita ja tuoretta näkemystä omaan tekemiseen.
Sunnuntai 8.3.2009
Viimeinkin kauan odotettu matka (paitsi myöskin naistenpäivä) kohti Lontoota ja AIR-studioa alkoi. Mäkisen Antin kanssa lähdimme Pirkkalan lentoasemalta klo 15:35 lennolla Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Heatrowin kentälle. Kaartamon Esa lähti Helsingistä ja oli etujoukkoina paikalla. Päivän ainoa ohjelma oli hankkiutua perille ja harrastaa filosofistisia kannanottoja.
Maanantai 9.3.2009
"The D-Day" alkoi oikealla englantilaisella aamiaisella hotellin liepeiltä (London Sreet) löytyneestä kahvilasta. Tuollaisella satsilla pärjää raavaampikin mies kohtalaisen pitkään. Loppupäivä mentiinkin sitten salaattilinjalla...Taksimatka Paddingtonin asemalta AIR-studiolle sujui hartaissa tunnelmissa lievästi jännittyneessä ilmapiirissä. Studiolla meitä vastassa oli assistenttimme Olga Fitzroy ja melkoinen ihmisvilinä. Selvisi, että samaan aikaan Lyndhursthall-studiossa äänitetään Terminator 4:n scorea 100-henkisellä sinfoniaorkesterilla! Ei ollut hämeen hidas tottunut ihan samanlaiseen kuhinaan. Myöhemmin kävi myös ilmi, että Olga on H.M.S Beaglen kapteeni Fitzroyn perillinen suoraan alenevassa polvessa. Huikea juttu!!!
Oli todella ruhtinaallista astua kahta kättä heiluttaen studioon, jossa kaikki oli valmiina odottamassa. Olga oli kytkenyt koko 34:n mikrofonin kattauksen valmiiksi ja pääsimme suoraan aloittamaan rumpujen virityksellä ja oikean paikan hakemisella. Paikka löytyikin varsin helposti huoneen viimeiseltä kolmannekselta, jonka liepeille Olga oli mikrofonit kasannut. Flyygeli oli sitten huoneen keskivaiheilla. Leppoisan pystytyksen jälkeen pääsimme aloittamaan äänitykset rumpalin reisilihaksia vahvistavalla cahonilla.
Heti ensimmäisestä iskusta lähtien huoneen hieno sointi ja pöydän soundin “paksuus” oli kouriin tuntuva. Tilaa lisäsi kaikkeen oikein mielellään, jopa sellaiseen jota olisi muuten pitänyt kovin kuivana… Ensimmäisten raitojen yhteydessä havaittiin, että diskanttisten asioiden välittymisessä on jotain mystistä. Minun PT-mikserin default-panorointi on edessä 100%:a centerissä ja centeristä phantomcenteriin siirryttäessä tilanne muuttui. Olga oli arvellut, että keskikaiuttimen diskantti olisi pimeänä ja näin se tuli sitten todettua varmaksi. Ei muuta kuin puhelinsoitto ja huoltomies oli paikalla ja kaiutin korjattu. Asiallista nopeutta.Pyysin myös mahdollisuutta kuunnella SACD- tai DVD-A –levyjä, joka myös johti pienimuotoiseen operaatioon. Huoltopäälliköt kävivät oikein miehissä konfiguroimassa monitorikontrollerin, jotta saatiin levyt kuulumaan. Pahoittelin päällikölle säädön määrää, mutta hän oli kanssani samoilla linjoilla. Oli kuulemma jo pari vuotta sitten yrittänyt ajaa joka tarkkaamoon 5.1-valmiutta levyjen toistamiseen! No, toivottavasti suomipojan nillitys auttoi vauhdittamaan kehitystä ☺.
Studion räkissä olleista FAIRChild 660:stä toinen osoittautui varsin huonossa hapessa olevaksi ja jälleen tuli huollon kaveri paikalle. Tässä vaiheessa jäyhä englesmanni-insinööri jo katsoi pikkuisen kieroon ja luulen, että seuraavalla kerralla saattaa huoltomiehet olla lakossa, kun kuulevat että se pilkunn*****a suomesta on tulossa taloon.
Rumpuja kuitenkin päästiin äänittämään ja jopa taiteilija Kaartamo liikuttui toteamaan, että kanttisoundi oli jotain sellaista mitä hänkään ei ollut koskaan kuullut. Toki virveli oli 1920-luvun BlackBeauty, Neven etuaste ja 32254A-kompressori perässä. Ei todellakaan ollut valittamista. Rumpusoundi kuulosti heti kättelyssä mukavan paksulta ja täyteläiseltä. Antin mielestä soittotilan laatu tuntui vaikuttavan myös soittamiseen, koska rumpuja tuntui olevan helppo kontrolloida ja sointi oli miellyttävä.
Parin rumpubiisin jälkeen Esa soitti Bosendorferia ja liikuttui jälleen. Oli kuulemma kevyin flyygeli millän hän on ikinä soittanut. Pelkkä hipaisu tuntui riittävän ja soundi oli kyllä hyvä. Olga oli valinnut hyvät mikkivaihtoehdot ja niillä mentiin. Tosin allekirjoittanut rohkaistui runnomaan ne aika hyvin räkistä löytyneellä Neve 33906J-kompressorilla. Saas nähdä tuliko liioiteltua?Rumpuäänitysten edistyessä uskaltauduin hieman ekvalisoimaan lähimikkejä. Kyllä noilla laitteilla kelpasikin. Taajuudet (vaihtoehtoja oli rajoitetusti) tuntuivat olevan juuri oikeilla kohdilla ja pienillä jutuilla saavutti helposti vähän “ameriikanlisää”.
Ainoa negatiivinen kokemus oli väsymys, joka iski kellon lähestyessä iltakahdeksaa. Porukka alkoi olemaan jo todella “huonossa hapessa” ja syyksi paljastui studion rikkinäinen ilmastointi. Kärsimme siis hapen puutteesta AIR-studiolla ☺!!!
Tavaroita pakatessamme Olga kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt sessiostamme. Kukaan ei juurikaan ollut äänittänyt studiossa monikanavaista musiikkia albumijulkaisuun, leffapuolelle kylläkin. Hän piti lähtökohtaa oikein mielenkiintoisena ja avarakatseisena. Sekös lämmitti mieltä.
Päivän lähestyessä loppuaan eniten alkoi harmittamaan, että en ollut varannut toista päivää. Nyt kun oli päästy hyvään vauhtiin, olisi seuraavanakin päivänä saanut vielä taatusti paljon aikaan. Nälkä tietysti kasvaa aina syödessä ja tämähän olikin vain tällainen “tekninen ristiretki” ja tutustumismatka. Kolmen kappaleen rummut, vähän perkussioita ja yhden kappaleen flyygeli oli kuitenkin saalis, jota en uskaltanut odottaa edes villeimmissä kuvitelmissa.
Työryhmällä päädyimme lopputulokseen, että vaikka pankkiryöstön avulla toteutamme matkan uudelleen ja teemmme albumillisen pohjaraitoja tuossa mainioissa studiossa. Olga sanoi, että suuri osa Lontoon isoista pajoista on laittanut laudat oviin, joten toivotaan että AIR-studioilla riittää asiakkaita ja pääsemme vielä sinne äänittämään.
/t
torstai 9. lokakuuta 2008
Kierrätä hyvä yhtiö, kierrätä...
Kierrätys ja muut hienot ympäristöpoliittiset asiathan kuuluvat oleellisesti tähän ilmastonmuutosaikaan. Ehkäpä musiikkiteollisuus onkin ollut kaiken aikaa suuri edelläkävijä... Esimerkkinä voidaan käyttää erästä nimeltämainitsematonta englantilaista “poika”-bändiä. Pohdiskelu ei perustu faktoihin, vaan on täysin fiktiivistä mahdollisuuksien pyörittelyä.
Yhtye X julkaisi ensimmäisen äänitteensä 60-luvun alussa, monona. Seuraavaksi oli vuorossa viimeisin teknologinen mullistus, stereo. Levy-yhtiö sai myytyä samat tuotteet kuluttajille uudelleen, tällä kertaa laajana stereoversiona.
Seuraava muutos tuli 80-luvun alussa, CD:n ilmestyessä markkinoille. Taas levy-yhtiö sai myytyä kuluttajille saman stereotuotteen (2. kerta) vain eri formaatissa. Ja kassakoneet kilisi... Laatu tosin hieman huononi, mutta pakkauksen "kätevyyden" vuoksi ihmiset hyväksyivät muutoksen.
90-luvulla ilmestyi CD-versiot uudelleenmasteroituna, koska CD:n laatu oli parantunut. Nyt levy-yhtiö sai myytyä (3. kerta) saman stereotuotteen “pikkuisen eri väriseen pakkaukseen käärittynä”. Taas levy-yhtiön myyntitykit paukutteli henkseleitä... Hyvä ME!
iTunesin ja vastaavien kauppojen myötä sama stereotuote myydään kuluttajille mp3:na (4. kerta). Tosin tässä kohtaa jo kuluttajien lanseeraamat vertaisverkot käyvät kuumempina, kuin yhtiöiden kassakoneet...
Nyt levy-yhtiöt yrittävät kytkeä sisällön (yhtye X:n levy vuodelta -62) johonkin mobiililaitteen kylkiäiseksi. Silloin siis sama stereotuote myytäisiin kuluttajalle jo VIIDENTEEN kertaan. Toisaalta tuota voi myös kutsua nerokkaaksi myynniksi, kuten hiekoitussepelin myyntiä Saharan alueelle…
Kuluttajatuotteen teknisen laadun kehittyminen ei olekaan ollut yhtä juhlavaa. Vinyyli -> CD -> mp3...
Minäkin ajattelin pienentää omaa ekologista jalanjälkeä, joten aloin haalimaan vähän iäkkäämpiä työjuhtia. Stereoon en sentään palaa :-)
/t
Yhtye X julkaisi ensimmäisen äänitteensä 60-luvun alussa, monona. Seuraavaksi oli vuorossa viimeisin teknologinen mullistus, stereo. Levy-yhtiö sai myytyä samat tuotteet kuluttajille uudelleen, tällä kertaa laajana stereoversiona.
Seuraava muutos tuli 80-luvun alussa, CD:n ilmestyessä markkinoille. Taas levy-yhtiö sai myytyä kuluttajille saman stereotuotteen (2. kerta) vain eri formaatissa. Ja kassakoneet kilisi... Laatu tosin hieman huononi, mutta pakkauksen "kätevyyden" vuoksi ihmiset hyväksyivät muutoksen.
90-luvulla ilmestyi CD-versiot uudelleenmasteroituna, koska CD:n laatu oli parantunut. Nyt levy-yhtiö sai myytyä (3. kerta) saman stereotuotteen “pikkuisen eri väriseen pakkaukseen käärittynä”. Taas levy-yhtiön myyntitykit paukutteli henkseleitä... Hyvä ME!
iTunesin ja vastaavien kauppojen myötä sama stereotuote myydään kuluttajille mp3:na (4. kerta). Tosin tässä kohtaa jo kuluttajien lanseeraamat vertaisverkot käyvät kuumempina, kuin yhtiöiden kassakoneet...
Nyt levy-yhtiöt yrittävät kytkeä sisällön (yhtye X:n levy vuodelta -62) johonkin mobiililaitteen kylkiäiseksi. Silloin siis sama stereotuote myytäisiin kuluttajalle jo VIIDENTEEN kertaan. Toisaalta tuota voi myös kutsua nerokkaaksi myynniksi, kuten hiekoitussepelin myyntiä Saharan alueelle…
Kuluttajatuotteen teknisen laadun kehittyminen ei olekaan ollut yhtä juhlavaa. Vinyyli -> CD -> mp3...
Minäkin ajattelin pienentää omaa ekologista jalanjälkeä, joten aloin haalimaan vähän iäkkäämpiä työjuhtia. Stereoon en sentään palaa :-)
/t
sunnuntai 25. toukokuuta 2008
Musiikkiteknologia ja kuluttajat
Nyt se on sitten tehty.
Olen jo pitkään suunnitellut "jalkautumista" kuluttajien pariin esittelemään omia mielipiteitä ja mieltymyksiä äänestä ja etenkin tilaäänestä. Nyt se viimeinkin toteutui Hyvän Tuulen Messuilla jämsässä, jonne 5piste1.fi lähti edustamaan monikanavaäänitteitä. Tilaääni ja etenkin 5.1 on itselle tullut jotenkin päivänselväksi asiaksi, joten oli erittäin hyödyllistä käydä kuluttajien parissa keräämässä maanpinnalle palauttavia kommentteja. Yllättävintä reissussa oli kuitenkin liki päinvastainen lopputulos. Päättelyni asioiden tilasta ei välttämättä ole kovinkaan harhautuneita.
Paikallinen kodinkoneliike Kone-Center, kaiutinvalmistaja Profel ja esitystekniikkan keskittynyt Discofix olivat rakentaneet messuosaston, jonka yksi osa oli kalustettu olohuoneeksi kotiteatterilaitteineen. Televisiona oli Philipsin uusin "Ambilight"-televisio, soittimena PS3 ja kaiuttimina Profelin Nuovoista ja PA31:stä koottu 5.1-setti asianmukaisella subwooferilla. Setti ei ollut todellakaan speksien mukainen (5 samanlaista kaiutinta), mutta sen soundi meluisassa messuympäristössä ylitti kaikki odotukseni. Kytkennän jälkeen tarkistimme kohinalla, että kaikista kanavista tulee suunnilleen yhtä lujaa ja suunnilleen samalla soundilla, sekä säädimme Lfe-kanavan kuuntelemalla eri äänitteitä. Ja siinä kaikki. Sekä omat, että hyvinä referensseinä pitämäni äänitteet kuulostivat juuri samalta, kuin tutussa MixRoomin kuuntelussa.
En ollut suunnitellut esitystä valmiiksi, vaan ajattelin mennä fiilispohjalta tilanteen mukaan. Olin tehnyt kuitenkin esitystä varten DVD:n (video), joka sisälsi kolme kappaletta kolmessa eri ääniformaatissa (2.0 PCM, 5.1 Dolby Digital ja 5.1 DTS) sekä kuvan teksteineen. Ei kuitenkaan mitään liikkuvaa kuvaa. Esityskappaleina toimivat Hoedown-yhtyeen kappaleet "Sweet Rose" ja "To the Bone" sekä Antti Mäkisen teos "WaterPlay". Kiitoksia artisteille esitysluvasta. Hoedownin kappaleet on julkaistu viime vuonna CD:llä, mutta kuten asiaa paremmin tuntevat tietänevät, minulla on kaikesta kuitenkin 5.1-versiot... Antin teos on vielä julkaisematon, mutta toivottavasti myöhemmin tänä vuonna saadaan jotain myyntiinkin. Heti ensimmäisestä esityskerrasta lähtien kävi selväksi, että stereon ja 5.1:n ero on VALTAVA. Ja sen näköjään myönsivät paatuneimmatkin rokkikukotkin :-). Ero näyttää jopa kumuloituvan, mitä vaativimpiin olosuhteisiin mennään. Ja mitä hiljempaa kuunnellaan.
Mainitessani kuulijoille, että kyseessä on todella vanha formaatti nimeltä DVD-video, hämmästys oli varsin suuri. Miksi siis edelleen kaikki levyt julkaistaan vain CD:nä? Yritinkin kysyä ihmisiltä perustetta CD:n käyttämiselle julkaisuformaattina, mutta yksikään ei osannut sanoa siihen mitään perustetta. Kukaan ei edes sanonut edes omistavansa pelkästään CD-soitinta... Muutama herrasmies jopa sanoi odottaneensa, että tällaisia monikanavatekniikkaa hyödyntäviä levyjä alkaisi tulemaan markkinoille enemmänkin. Kyllä ihmiset näköjään ovat edelleen valmiita OSTAMAAN fyysisen tuotteen, jos se vaan tarjoaa tarpeeksi vastinetta rahalle.
Mieleen hiipi ajatus, että valittaessaan yhdenmukaisen formaatin puuttumista ym. muita syitä luetellessaan musiikkiteknologit ja musiikkibusiness taitavat vältellä sitä vaikeinta kysymystä. Riittääkö nykyisen sisällöntuotannon taso edes olemassaoleville formaateille (DVD:t, SACD, BlueRay)? Ainakin toteamus kysynnän puuttumisesta tuli tällä hyvin pienellä otannalla kumottua heti intron ekalla tahdilla.
Tämä oli kaikenkaikkiaan hyvä viikonloppu. Sain taas runsaasti uskoa tulevaan ja siihen, että olen valinnut oikean tien keskittyessäni 5.1:n suomiin mahdollisuuksiin. Alan tosissani puuhaamaan pitkään mielessäni kytenyttä 5.1-tapahtumaa. Paikkakin on jo tiedossa :-)
/t
Ps. "The truth is out there", eli vapaasti suomennettuna: tuolla ulkona on vielä valloittamattomia markkinoita!!!
Olen jo pitkään suunnitellut "jalkautumista" kuluttajien pariin esittelemään omia mielipiteitä ja mieltymyksiä äänestä ja etenkin tilaäänestä. Nyt se viimeinkin toteutui Hyvän Tuulen Messuilla jämsässä, jonne 5piste1.fi lähti edustamaan monikanavaäänitteitä. Tilaääni ja etenkin 5.1 on itselle tullut jotenkin päivänselväksi asiaksi, joten oli erittäin hyödyllistä käydä kuluttajien parissa keräämässä maanpinnalle palauttavia kommentteja. Yllättävintä reissussa oli kuitenkin liki päinvastainen lopputulos. Päättelyni asioiden tilasta ei välttämättä ole kovinkaan harhautuneita.
Paikallinen kodinkoneliike Kone-Center, kaiutinvalmistaja Profel ja esitystekniikkan keskittynyt Discofix olivat rakentaneet messuosaston, jonka yksi osa oli kalustettu olohuoneeksi kotiteatterilaitteineen. Televisiona oli Philipsin uusin "Ambilight"-televisio, soittimena PS3 ja kaiuttimina Profelin Nuovoista ja PA31:stä koottu 5.1-setti asianmukaisella subwooferilla. Setti ei ollut todellakaan speksien mukainen (5 samanlaista kaiutinta), mutta sen soundi meluisassa messuympäristössä ylitti kaikki odotukseni. Kytkennän jälkeen tarkistimme kohinalla, että kaikista kanavista tulee suunnilleen yhtä lujaa ja suunnilleen samalla soundilla, sekä säädimme Lfe-kanavan kuuntelemalla eri äänitteitä. Ja siinä kaikki. Sekä omat, että hyvinä referensseinä pitämäni äänitteet kuulostivat juuri samalta, kuin tutussa MixRoomin kuuntelussa.
En ollut suunnitellut esitystä valmiiksi, vaan ajattelin mennä fiilispohjalta tilanteen mukaan. Olin tehnyt kuitenkin esitystä varten DVD:n (video), joka sisälsi kolme kappaletta kolmessa eri ääniformaatissa (2.0 PCM, 5.1 Dolby Digital ja 5.1 DTS) sekä kuvan teksteineen. Ei kuitenkaan mitään liikkuvaa kuvaa. Esityskappaleina toimivat Hoedown-yhtyeen kappaleet "Sweet Rose" ja "To the Bone" sekä Antti Mäkisen teos "WaterPlay". Kiitoksia artisteille esitysluvasta. Hoedownin kappaleet on julkaistu viime vuonna CD:llä, mutta kuten asiaa paremmin tuntevat tietänevät, minulla on kaikesta kuitenkin 5.1-versiot... Antin teos on vielä julkaisematon, mutta toivottavasti myöhemmin tänä vuonna saadaan jotain myyntiinkin. Heti ensimmäisestä esityskerrasta lähtien kävi selväksi, että stereon ja 5.1:n ero on VALTAVA. Ja sen näköjään myönsivät paatuneimmatkin rokkikukotkin :-). Ero näyttää jopa kumuloituvan, mitä vaativimpiin olosuhteisiin mennään. Ja mitä hiljempaa kuunnellaan.
Mainitessani kuulijoille, että kyseessä on todella vanha formaatti nimeltä DVD-video, hämmästys oli varsin suuri. Miksi siis edelleen kaikki levyt julkaistaan vain CD:nä? Yritinkin kysyä ihmisiltä perustetta CD:n käyttämiselle julkaisuformaattina, mutta yksikään ei osannut sanoa siihen mitään perustetta. Kukaan ei edes sanonut edes omistavansa pelkästään CD-soitinta... Muutama herrasmies jopa sanoi odottaneensa, että tällaisia monikanavatekniikkaa hyödyntäviä levyjä alkaisi tulemaan markkinoille enemmänkin. Kyllä ihmiset näköjään ovat edelleen valmiita OSTAMAAN fyysisen tuotteen, jos se vaan tarjoaa tarpeeksi vastinetta rahalle.
Mieleen hiipi ajatus, että valittaessaan yhdenmukaisen formaatin puuttumista ym. muita syitä luetellessaan musiikkiteknologit ja musiikkibusiness taitavat vältellä sitä vaikeinta kysymystä. Riittääkö nykyisen sisällöntuotannon taso edes olemassaoleville formaateille (DVD:t, SACD, BlueRay)? Ainakin toteamus kysynnän puuttumisesta tuli tällä hyvin pienellä otannalla kumottua heti intron ekalla tahdilla.
Tämä oli kaikenkaikkiaan hyvä viikonloppu. Sain taas runsaasti uskoa tulevaan ja siihen, että olen valinnut oikean tien keskittyessäni 5.1:n suomiin mahdollisuuksiin. Alan tosissani puuhaamaan pitkään mielessäni kytenyttä 5.1-tapahtumaa. Paikkakin on jo tiedossa :-)
/t
Ps. "The truth is out there", eli vapaasti suomennettuna: tuolla ulkona on vielä valloittamattomia markkinoita!!!
tiistai 20. toukokuuta 2008
Kehityksen edistystä
Se olikin jo tehty. Siis tuossa edellisessä vuodatuksessa pohdiskelemani kuvio siitä, että puoli levyä ilmaiseksi nettiiin ja sitten monipuolisempi versio tuotteesta suoraan kuluttajille. Nine Inch Nails -orkesteri on tehnyt sen levyllä Ghosts (http://ghosts.nin.com/main/order_options) ja uutta pukkaa perään. Asiallista teknologian ja mahdollisuuksien hyödyntämistä.
Pitää rehellisyyden nimissä todeta, että en kyllä tiennyt asiasta, niin huonosti olen seurannut eri artistien julkaisuja. Enemmän aikaa interwebin ääressä, sitähän se vain vaatii.
/t
Pitää rehellisyyden nimissä todeta, että en kyllä tiennyt asiasta, niin huonosti olen seurannut eri artistien julkaisuja. Enemmän aikaa interwebin ääressä, sitähän se vain vaatii.
/t
"Maailma muuttuu, Eskoseni"
"Mpeg4 -soittimet menevät kuin kuumille kiville..." "Metallicaa ilmaiseksi internetistä..."
Tuossa muutama viime aikojen uutisointi, joka on jäänyt mietityttämään pientä audioalan sekatyömiestä. Kaikki sisällön myynti alati kehittyviin mobiiliviihdyttimiin alkaa enemmän ja enemmän keskittymään pelkästään internettiin. Laitteiden suorituskyky kasvaa vauhdilla ja kohta pelkän äänen soittimeen lataaminen ei taida olla enää kovin muodikasta. Mpeg4-soittimet kun taitavat kohta pyörittää jo melko korkeatasoista kuvaakin... Miten musiikkiteollisuus pärjää alati kiristyvässä viihdeteollisuuden kilpailussa kuluttajien huomiosta? Ja ennen kaikkea, euroista (/taaloista).
Kaiken aikaa laitteistolobbarit supattavat tuotantoportaisiin ajatusta siitä, että missä ihmiset sitä musiikkia kuluttavat ts. kuuntelevat. Pitää olla helppoo ladata se matsku nopeesti. Yeah, right. Se, että jotkut haluavat kuljettaa sitä mukanaan joka paikkaan, ei tarkoita että se olisi ainoa paikka / media. Helppokäyttöisyyden lisäksi olisi hyvä tajuta, että MISSÄ KAIKISSA paikoissa ihminen tosiaan voi sitä musiikkia kuluttaa. On iPodit ja muut MP3-vatkaimet, tietokoneet, kotiteatterit... Ehkä tuotteen versioitakin voisi olla enemmän???
Kuitenkin tästä huolimatta edelleen suurin osa levy-yhtiöistä ja muista musiikkia julkaisevista tahoista keskittyvät pelkästään mobiilimarkkinoihin ja sisällön sitomiseen laitteisiin tai palveluihin. Tulee mieleen ori, jolle on laitettu silmälaput päähän... Jotenkin minusta tuntuu, että jos musiikki jaellaan pelkästään netissä, saa tekijänoikeuksille todellakin heittää hyvästit. Jotkut tosin yrittävät edelleen sitoa kuluttajaa fyysiseen tuotteeseen lisäämällä levykoteloon T-paidan tai julisteen. Äänitettä myytäessä, no just joo. Toisaalta tuntuu, että huumoriksi tarkoitetun Pantteri-mainoksen "rokkarit" on todella nallin päällä julistaessaan "...kun noi CD:t ja mp3:t on niin vanhanaikaisia...".
Tähän väliin on taas pakko laittaa vähän huonoja esimerkkejä.
Äänitallenneteknologiaa vuodelta 1982.
Tuollaista oli siis mobiiliviestinteknologia vuonna 1984. Melko painavaa. Toisaalta, jos salkun verhoilisi nätillä Marimekon kukkakankaalla, niin voisi vielä markkinoita löytyä. Verkosta en kyllä tiedä...
Mielenkiintoinen ajatusmalli on mielestäni myös tuo Metallican tarjoama "ilmaiseksi netissä". Sehän sotii kaikkea sitä vastaan, missä nykyiset levyjen julkaisijat näkevät enää valoa. Oletetaan, että kaikilla artisteilla olisi CD-/mp3-tasoista tuotetta monipuolisempi tuote tarjolla ja kaikki laittaisivat markkinointimielessä osan levyn kappaleista stereoversioina nettiin ilmaiseksi ladattavaksi. Kerrassaan loistavaa markkinointia!!! Miten kävisi kaikkien download-musaa myyvien liikkeiden? Sitten vaan monipuolisempi paketti T-paitoineen jne. postimyyntiin... Kohtahan kaikilla isoilla ja vähän pienemmilläkin artisteilla alkaa olemaan omat nettimyymälät. Äänitteen tekeminen on demokratisoitunut kotitietokoneiden myötä jo ajat sitten, mutta näyttää se käyvän jakelullekin.
Eräässä keskustelussa tuli ilmi mielenkiintoinen seikka. Mikäli omistat tietokoneellasi tai jollain muulla soittimella / kovalevyllä netistä ostamaasi musiikkia, sanotaanko vaikka 500 albumia, se tekee latauksien arvoksi noin 5000€:a. Mikäli laitteisto / kovalevy tuhoutuu tapaturmaisesti, mikään vakuutus ei korvaa menetettyä sisältöä, vielä. Mutta mikäli tuhoutuneet levyt ovat olleet fyysisiä tuotteita hyllyssä / varastossa, niin silloin vakuutus kyllä korvaa. Mielenkiintoista. Edelleen tuntuu ainakin jokin peruste olevan fyysiselle tuotteelle. Sitä puoltaa myös taannoisessa Aamulehdessä ollut kolumni, jossa puhuttiin konkreettisen tuotteen puolesta pelkkää ladattua 1-0-virtaa vastaan.
Kummallisinta tämän kaiken teknologisen kehityksen keskellä on teknisen sisällöntuotannon paha jälkeenjääneisyys ja innovatiivisen tuotekehittelyn pysähtyminen jonnekin 70-luvulle. Jo vuonna 1972 yhtye nimeltä Pink Floyd teki legendaksi muodostuneen albumin Dark Side Of The Moon. En ole kuullut ensimmäistä quadrophonista versiota, mutta ainakin 5.1-versio saattaa levyn mielestäni sen oikeaan kuulokuvaan. Siis siihen, jota kaverit jo 70-luvulla miettivät...
Kaikki teknologia monipuolisemman tuotteen tekemiseen on olemassa. Mutta onko kysyntää? Vai eikö ole tarjontaa? No, yritän ainakin kantaa korteni tarjonnan kekoon omassa levykaupassani:
www.5piste1.fi
Tuossa muutama viime aikojen uutisointi, joka on jäänyt mietityttämään pientä audioalan sekatyömiestä. Kaikki sisällön myynti alati kehittyviin mobiiliviihdyttimiin alkaa enemmän ja enemmän keskittymään pelkästään internettiin. Laitteiden suorituskyky kasvaa vauhdilla ja kohta pelkän äänen soittimeen lataaminen ei taida olla enää kovin muodikasta. Mpeg4-soittimet kun taitavat kohta pyörittää jo melko korkeatasoista kuvaakin... Miten musiikkiteollisuus pärjää alati kiristyvässä viihdeteollisuuden kilpailussa kuluttajien huomiosta? Ja ennen kaikkea, euroista (/taaloista).
Kaiken aikaa laitteistolobbarit supattavat tuotantoportaisiin ajatusta siitä, että missä ihmiset sitä musiikkia kuluttavat ts. kuuntelevat. Pitää olla helppoo ladata se matsku nopeesti. Yeah, right. Se, että jotkut haluavat kuljettaa sitä mukanaan joka paikkaan, ei tarkoita että se olisi ainoa paikka / media. Helppokäyttöisyyden lisäksi olisi hyvä tajuta, että MISSÄ KAIKISSA paikoissa ihminen tosiaan voi sitä musiikkia kuluttaa. On iPodit ja muut MP3-vatkaimet, tietokoneet, kotiteatterit... Ehkä tuotteen versioitakin voisi olla enemmän???
Kuitenkin tästä huolimatta edelleen suurin osa levy-yhtiöistä ja muista musiikkia julkaisevista tahoista keskittyvät pelkästään mobiilimarkkinoihin ja sisällön sitomiseen laitteisiin tai palveluihin. Tulee mieleen ori, jolle on laitettu silmälaput päähän... Jotenkin minusta tuntuu, että jos musiikki jaellaan pelkästään netissä, saa tekijänoikeuksille todellakin heittää hyvästit. Jotkut tosin yrittävät edelleen sitoa kuluttajaa fyysiseen tuotteeseen lisäämällä levykoteloon T-paidan tai julisteen. Äänitettä myytäessä, no just joo. Toisaalta tuntuu, että huumoriksi tarkoitetun Pantteri-mainoksen "rokkarit" on todella nallin päällä julistaessaan "...kun noi CD:t ja mp3:t on niin vanhanaikaisia...".
Tähän väliin on taas pakko laittaa vähän huonoja esimerkkejä.
Äänitallenneteknologiaa vuodelta 1982.
Tuollaista oli siis mobiiliviestinteknologia vuonna 1984. Melko painavaa. Toisaalta, jos salkun verhoilisi nätillä Marimekon kukkakankaalla, niin voisi vielä markkinoita löytyä. Verkosta en kyllä tiedä...
Mielenkiintoinen ajatusmalli on mielestäni myös tuo Metallican tarjoama "ilmaiseksi netissä". Sehän sotii kaikkea sitä vastaan, missä nykyiset levyjen julkaisijat näkevät enää valoa. Oletetaan, että kaikilla artisteilla olisi CD-/mp3-tasoista tuotetta monipuolisempi tuote tarjolla ja kaikki laittaisivat markkinointimielessä osan levyn kappaleista stereoversioina nettiin ilmaiseksi ladattavaksi. Kerrassaan loistavaa markkinointia!!! Miten kävisi kaikkien download-musaa myyvien liikkeiden? Sitten vaan monipuolisempi paketti T-paitoineen jne. postimyyntiin... Kohtahan kaikilla isoilla ja vähän pienemmilläkin artisteilla alkaa olemaan omat nettimyymälät. Äänitteen tekeminen on demokratisoitunut kotitietokoneiden myötä jo ajat sitten, mutta näyttää se käyvän jakelullekin.
Eräässä keskustelussa tuli ilmi mielenkiintoinen seikka. Mikäli omistat tietokoneellasi tai jollain muulla soittimella / kovalevyllä netistä ostamaasi musiikkia, sanotaanko vaikka 500 albumia, se tekee latauksien arvoksi noin 5000€:a. Mikäli laitteisto / kovalevy tuhoutuu tapaturmaisesti, mikään vakuutus ei korvaa menetettyä sisältöä, vielä. Mutta mikäli tuhoutuneet levyt ovat olleet fyysisiä tuotteita hyllyssä / varastossa, niin silloin vakuutus kyllä korvaa. Mielenkiintoista. Edelleen tuntuu ainakin jokin peruste olevan fyysiselle tuotteelle. Sitä puoltaa myös taannoisessa Aamulehdessä ollut kolumni, jossa puhuttiin konkreettisen tuotteen puolesta pelkkää ladattua 1-0-virtaa vastaan.
Kummallisinta tämän kaiken teknologisen kehityksen keskellä on teknisen sisällöntuotannon paha jälkeenjääneisyys ja innovatiivisen tuotekehittelyn pysähtyminen jonnekin 70-luvulle. Jo vuonna 1972 yhtye nimeltä Pink Floyd teki legendaksi muodostuneen albumin Dark Side Of The Moon. En ole kuullut ensimmäistä quadrophonista versiota, mutta ainakin 5.1-versio saattaa levyn mielestäni sen oikeaan kuulokuvaan. Siis siihen, jota kaverit jo 70-luvulla miettivät...
Kaikki teknologia monipuolisemman tuotteen tekemiseen on olemassa. Mutta onko kysyntää? Vai eikö ole tarjontaa? No, yritän ainakin kantaa korteni tarjonnan kekoon omassa levykaupassani:
www.5piste1.fi
lauantai 10. toukokuuta 2008
Pimp My Rogers!
Nyt on sitten jämsänjokilaakson kiistämättä hienoin rumpusetti tuunattu. Kurkisen Juhan vanhat Rogers-rummut saivat pienoisen face-liftin ja rummut melkein kuulostavatkin nauttivan uudistumisestaan :-)
Tämä oli lähtötilanne. 16":n lattiatomin alakalvokin oli todennäköisesti ensiasennuskalvo!!! Jostain vuodelta 67-69???
Aloitimme eilen illalla kuuden jäljestä urakan ja puolenyön aikaan rungot oli pesty ja vahattu. Ja ilman rihman kiertämää.
Lopputuloksena onkin sitten uskomattoman hyväsoundinen setti, jota omistaja tässä ylpeänä ojentaa:-)
Tätä settiä tulen vielä varmuudella käyttämään tulevaisuuden äänityssessioissa.
Tämä oli lähtötilanne. 16":n lattiatomin alakalvokin oli todennäköisesti ensiasennuskalvo!!! Jostain vuodelta 67-69???
Aloitimme eilen illalla kuuden jäljestä urakan ja puolenyön aikaan rungot oli pesty ja vahattu. Ja ilman rihman kiertämää.
Lopputuloksena onkin sitten uskomattoman hyväsoundinen setti, jota omistaja tässä ylpeänä ojentaa:-)
Tätä settiä tulen vielä varmuudella käyttämään tulevaisuuden äänityssessioissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)